Olen täällä taas! Edellisestä kerrasta on aikaa sen verran kauan, etten meinannut enää edes löytää omaa blogiani internet-viidakon uumenista.

Otsikossa mainittu vaivaisuus johtuu siitä, että olen valmistanut viime aikoina uljaita kourulaattoja Arkadiankadun tallaajille, sillä täytyyhän veden, eritteiden ja autoista paenneiden mielenkiintoisten nesteiden valua jollain tavalla kadulta pois sulostuttamaan ihanaista Suomenlahteamme. Kourulaattojen valmistukseen kuuluu suhteellisen paljon hiontaa, joka suoritetaan rälläkällä ja timanttilaikalla. Jokaista laattaa saa hinkata parikymmentä minuuttia ennen kuin pinta on kelvollinen poltettavaksi. Voin vakuuttaa, että hiontatoimenpide on ranteille rankempaa kuin kiihkeimmätkään sessiot Anttilan postimyyntiluettelon alusvaateosaston parissa.

Äiti ei sitten lukenut tuota!

Ranteet huutavat siis Niveaa (jos Nivean myynti nousee tämän päivityksen myötä, vaadin itselleni palkkion mainostamisesta, sama koskee Tummelin ja Anttilan postimyyntikatalogin irtonumeromyynnin kasvua) ja keuhkot kaipaavat edes paria happiatomia, koska tein tänään kymmenen laattaa ja yritin koko päivän kiskoa hengitysilmaa sellaisen ärsyttävän kuonokopan läpi. Selkäkin on jumissa. Olen vaivainen wanha harppu!

Olen minä tässä yrittänyt sukupuoltakin vaihtaa. Toistaiseksi olen edelleen varsin miehekäs, mutta hormonihoidot ovat jo vaikuttaneet ainakin henkiseen puoleen. Kun kuulen esimerkiksi Paula Koivuniemen Pienokainen-nimisen laulun, minulta pääsee parku. Välillä tuijottelen tuota koiraa ihan vain sen takia, että se on niin ihanan söpö. Luen tällä hetkellä romanttista romaania ja pidän siitä! Harmi vain, että parta ja rintakarvat kasvavat nopeammin kuin tukka, ääni on kuin viskiä siemailleella vesipuhvelilla ja hartiat kuin belgian sinisen perse. Hieman lohtua tuo se, että parrankasvu olisi tarkoitus pysäyttää helmikuussa ja jo joulukuussa pääsen opettelemaan naisellisempaa puhumista. En siis enää ensi vuonna kuulosta viskisiepolta vesipuhvelilta, vaan mallastisleisiin ihastuneelta Mikki Hiireltä. Jippii! Peruukinkin saan hakea yhteiskunnan piikkiin milloin vain.

Paula Koivuniemestä tuli pieneen mieleeni, että minut huijattiin viikonloppuna hankkimaan liput kahteenkin konserttiin. Ensin Paula Koivuniemi 20.11. ja heti seuraavana päivänä Yö samassa paikassa. Paikka on siis Porvoon taidetehdas, jos välttämättä haluatte nähdä susiruman transnaisen parkumassa Paulan lauluille ja heittelemässä Olli Lindholmia XXXL-kokoisilla hikisillä pitsipöksyillä, jollaisia en tosin vielä vakituisemmin käytä. Mutta sellaiset taidankin ostaa Roomasta ihan Molli-Ollia varten!

Niin, minähän siis matkustan tuon suloisen naapurintytön (joka ei asu naapurissa) kanssa Roomaan reilun viikon päästä. On sekin kai jonkinlainen merkkitapaus, joka täytyy kertoa täällä näiden tärkeämpien pikkuhousu- ja Anttilan postimyyntiluettelojuttujen lisäksi. Roomassa on paljon italialaisia, joille pääsen kostamaan kaikki ne murheet ja potutukset, joita olen saanut kokea heidän valmistamiensa kivenjalostuskoneiden takia. Aion käyttäytyä huonosti! Vilautan paljasta olkapäätä Vatikaanissa, haukun Colosseumia rumaksi ja laskeudun Espanjalaiset portaat samaan tyyliin kuin eräs ystäväni taannoin erään kyläkoulun saunatiloista liikuntasaliin vievät raput: nakuna ja makuuasennossa niin, että joka askelmalla kuuluu äänekäs läpsähdys, kun läski kohtaa kiven.

Lara murjottaa. Se tuli häiritsemään kirjoittamistani ja sanoin sille rumasti. Nyt pitää varmaan mennä lepyttelemään. Voikaa hyvin! Minä en.