Vuh! On jälleen aika kertoa maailman tärkeimmästä asiasta, siis minusta!

Olen ollut tänään ahkera. Heti aamulenkillä tuli vastaan paljon haastavia tilanteita, joista laiska ei olisi selviytynyt. Ensin piti pelotella eräs häijy schäfer henkihieveriin, kun se tuli puuskuttavan isäntänsä kanssa puolijuoksua vastaan ja ihan selvästi oli aikeissa napostella minun karvaisen palvelijattareni ahnaisiin suihinsa. Haukuin ja rähjäsin sille sen verran tomerasti, että se tuli toisiin ajatuksiin ja jatkoi matkaansa ihan suoraan katsomatta meihin päinkään, ihan kuin ei olisi muka koskaan aikonut nauttia rasvaista ihmislihaa aamupalakseen. Kiitokseksi henkensä pelastamisesta kädellinen sanoi minulle kädellisten kielellä jotain ystävällistä ja nyki rakastavasti hihnaani.

Heti perään havaitsin toisen verenhimoisen koiran ja ehdin jo kerran haukahtamaankin sille ennen kuin kädelliseni, joka katselee maailmaa 1½ metriä korkeammalta kuin minä, kertoi minulle, että kyseessä oli terrieriystäväni Late kivan emäntänsä kanssa. Juoksentelimme Laten kanssa hetken aikaa pyörätiellä, välillä suojatielläkin, ja sitten annoin sille luvan hieman halia omaa kädellistäni, joka ilahtuikin moisesta suuresti.

Aamupalan jälkeen pääsin autoon, kun kädellinen lähti hakemaan kenttäkiviä megajättikärrynsä kanssa. En tiedä mitä hän ajatteli, mutta typerältä se touhu näytti! Ensin hän nosteli kiviä maasta sellaiseen yksipyöräiseen kärryyn, sitten työnsi kärryn siihen ison kaksipyöräisen kärryn viereen ja nosteli kivet siihen. Sen jälkeen kädellinen kiskoi autollaan sen ison kaksipyöräisen kärryn kotiin, jossa minä siirryin vahtimaan aitaustani siksi aikaa kun hän nosteli kivet pienen kaksipyöräisen kärryn kyydissä olleeseen muovipaljuun ja kiikutti ne parinkymmenen metrin päähän talon taakse. Minä katselin touhua aitauksestani ja naureskelin säälivästi kädellisten hömpötyksille. Välillä säntäsin pelottelemaan löysät ohikulkijoiden pöksyihin, koska minun aitaukseni ohi ei kuljeta kalsarit kuivina! Hau hau vuh räyh!! Kädellinen haki yhteensä kolme kuormaa niitä kiviä ja minä olin mukana joka kerralla. Lastauspaikalla vartioin autoa, etteivät kyseisen omakotitalolähiön häijyt asukkaat päässeet luomaan ahnaita katseita auton keskikonsoliin kätkettyyn namivarastoon, ja purkupaikalla vartioin aitaustani. Viimeistä kuormaa purettaessa leikitin myös naapurin pientä tyttöä kantamalla hänelle palloa. Olin jopa niin vieraskorea, että päästin pallosta irti, kun tyttö sanoi käskevällä äänellä "Lala, ILLTI"!

Kädellinen taisi väsyä siinä käsittämättömässä kivenkantopuuhassaan, sillä hän meni urakan valmistuttua suoraan sänkyyn makaamaan ja huokailemaan aivan samalla tavalla kuin minä riehakkaimpien Lulu-sessioiden jälkeen. Ei tuo jaksanut edes voileipää vääntää. Päivälenkille sain hänet kuitenkin lähtemään, kun annoin hänelle luvan viedä minut metsään kauas asfalttipolkujen ihmisvilinästä ja moporäkänokista. Metsässä kädellinen taapersi kuin zombie eikä paljoa pahastunut, vaikka nuuskin huolella kaikki kanervat ja varvut, joihin jänisten ja myyrien kaltaiset ilkeät metsänpedot olivat jättäneet merkkejä kulkemisistaan. Yhden pedon meinasin käydä saalistamassa ja olisin varmasti saanutkin sen kaadettua ruokapöytäämme koristamaan, mutta kädellinen oli sitä mieltä, että traktorikaivuri on rauhoitettu eläin. Pettymykseni oli suuri.

Kotona kädellinen laittoi minulle ruokaa ja sai viimein tehtyä voileivänkin itselleen. Siitä hän sai niin suunnattomasti energiaa, että riehaantui lähtemään ulos heilumaan haravan kanssa. Minä lähdin tietysti valvomaan hänen turvallisuuttaan ja rähjäsinpä taas muutamat löysät muutamiin housuihinkin siinä sivussa. Taisin innoissani haukkua myös koiraystäväni Kalevin pataluhaksi, vaikkei se toki ollut tarkoitukseni! Ah, Kalevi on niin upea herrasmies, että me Lulun kanssa olemme aina sulaa vahaa, kun se tulee emäntänsä kanssa vastaan. Mutta aitaukseni ohi ei Kalevikaan pääse kuivin kalsarein! Lulu on samaa mieltä! Rrräyh!!

Iltalenkki tehtiin aika myöhään, koska kädellinen halusi katsoa elävää kuvaa esittävästä taulustaan jotain hömppäsarjaa. Koska traktorikaivurin karkuun päästäminen risoi minua edelleen, päätin iltalenkillä saalistaa erään mopopojan, mutta taas kädellinen pilasi suunnitelmani. Ajoradalla ihmisiksi ajelevat mopopojat ovat kuulemma rauhoitettuja eläimiä, ainoastaan kevyen liikenteen väylillä ajelevat yksilöt ovat vapaata riistaa, eikä sellaisia valitettavasti tullut tällä kertaa vastaan. Toisaalta mopopojat maistuvatkin äidinmaidonkorvikkeelle ja ripulikakalle, joten en minä niitä edes söisi, raatelisin vain.

Kädellinen lähtee Lulun kädellisen kanssa italialaiskädellisten pääkaupunkiin ensi keskiviikkona ja minä vietän koko loppuviikon Lulun, Tomi-sedän ja Lainamummin seurassa. Heidän kanssaan juhlin myös synttäreitäni 18.10.. Ihanaa!