Rakkaat ammattikouluttajat! Minulla oli kuluneen kesän aikana (kyseenalainen?) ilo ja kunnia toimia erään Sastamalan suunnalla kivialan koulutuksessa olevan opiskelijan esimiehenä ja näyttötutkintojen valvojana. Opiskelija oli reipas nuori mies Nigeriasta ja hän olisi varmasti pärjännyt loistavasti työharjoittelussaan, mikäli hänellä olisi ollut muutama perusjuttu hanskassa.

 

Ensimmäinen marinan aihe on kielitaito. Poika ei osannut suomea alkuunkaan niin hyvin kuin olisi ollut tarpeellista. Jo ensimmäisestä päivästä alkaen hän yritti painostaa meitä puhumaan englantia eikä hänen kielitaitonsa kehittynyt muutaman kuukauden aikana käytännöllisesti katsoen lainkaan. Meidän työympäristömme on meluisa ja vaarallinen. Jos minä yritän huudella siellä ohjeita tankeroenglannillani, on lopputuloksena ihmispannukakku graniittikuorrutuksella. Jos minä huudan kielitaidottomalle varoituksia suomeksi, on lopputuloksena ihmispannukakku graniittikuorrutuksella. Lisäksi kaikkeen ohjeistamiseen meni viisinkertainen aika normaaliin verrattuna, jonka jälkeen miekkonen riensi tekemään työn mahdollisimman väärin, koska ohjeistus ei mennyt perille. Sitten uusi ohjeistus samasta aiheesta, väärin tehdyn työn korjaaminen väärällä tavalla, viiden minuutin kiroilusessio ja lopulta tein työn itse. Varttitunnin hommaan saattoi mennä kaksi henkilötyötuntia kielitaidon puuttumisen takia.

 

Ratkaisu: Ei päästetä niitä opiskelijoita ihmisten ilmoille ennen kuin he osaavat yleiskielen JA alan termit vähintään tyydyttävästi.

 

Seuraava marinan aihe on tehokkuus. Tämä meidän harjoittelijamme oli todella rivakka, ahkera ja innokas työmies, mutta hän teki järjettömän määrän turhaa työtä. Esimerkkinä mainittakoon metrisellä terällä ja kääntyvällä pöydällä varustettu kivisahamme, jonka vieressä ei ole samanlaista roskasäiliötä kivensilpuille kuin toisen paloittelusahamme luona. Sanoin kevätpuolella nigerialaisvahvistuksellemme joka ikinen päivä useampaan otteeseen, että kun saha on sahannut kivilevyt toiseen suuntaan, siirretään roskat sahauslavan (sellainen 1,5m x 3m teräslava) päätyihin, jossa ne voivat olla ihan rauhassa kun saha sahailee kivet toiseen suuntaan. Lopuksi koko paketti nostetaan pyöräkuormaajalla ulos, kiikutetaan roskamontun reunalle ja heitellään siellä sitten kaikki roskat kerralla rinteeseen. Joka ikinen päivä tämä mestari kuitenkin yritti hakea niitä ensimmäisessä sahauksessa syntyneitä roskia erikseen trukilla pois, kanniskeli niitä metritolkulla ja näki suunnattomasti ylimääräistä vaivaa. Jos trukkia ei ollut käytettävissä, poika kantoi roskat ulos maahan, josta sitten myöhemmin nosteli ne trukin kyytiin ja kiikutti rinteeseen. Samaan aikaan saha rutkutteli kivilevyjä toiseen suuntaan ja tuotti uuden satsin roskia, jotka oli joka tapauksessa kiikutettava sinne rinteeseen. Siinä samalla kyydillä olisivat menneet ensimmäisetkin roskat, ne joille poika uhrasi puolikkaan tunnin ylimääräistä työaikaa. Lopulta sanoin tuosta pelleilystä hieman painokkaammin, jolloin arvon herra suuttui oikein kunnolla ja seurauksena oli huutokilpailu. Huutokilpailua en ole koskaan hävinnyt, eikä niin käynyt nytkään...

 

Ratkaisu: Opetetaan niille opiskelijoille, että työaikana tehdään vain hyödyllistä työtä. Nykyään tuntuu olevan vallalla ajatus, että työnantaja maksaa palkkaa heilumisesta. Ei se niin mene. Työnantaja maksaa palkkaa siitä, että homma etenee. Homma ei etene, jos roskia kanniskellaan edestakaisin ihan vain sen takia, että johtaja voisi katsella konttorin ikkunasta heiluvia miehiä tai naisia. Jos hyödyllistä työtä ei ole, mennään sinne konttoriin kyselemään sellaista.

 

Hyödyllistäkin työtä voi tehdä tehottomasti. Se on seuraava marinan aihe. Harjoittelijamme tehtäviin kuului kiinalaisten reunakivinippujen purkaminen ja uudelleen pakkaaminen, koska pienet aasialaiset ystävämme tekevät ne paalinsa välillä hieman hutiloiden. Työtä varten oli varattu iso tila katoksesta ja yritin selittää pojalle, että se tila kannattaa täyttää perältä asti täyteen rikkinäisillä nipuilla, nostella kivet kuormalavoille siihen viereen ja sitoa lavat. Ensin poika olisi ajanut tunnin verran trukilla ja tuonut kivet katokseen, sitten hän olisi työskennellyt useamman tunnin siltanosturilla ja saanut valmiiksi useita lavallisia, jonka jälkeen hän olisi taas ajellut tunnin tai pari trukilla, kun olisi vienyt valmiit lavat varastoon ja täyttänyt katoksen uudelleen. Trukki olisi ollut välillä tuntikausia meidän muiden käytössä ja homma olisi edennyt. Entä kuinka homma toimi käytännössä? Arvoisa korkeasti koulutettu kivimiehemme toi yhden nipun katokseen, luonnollisesti etualalle, nosteli siitä ehjät kivet kuormalavalle ja levitteli rikkinäiset pitkin katosta, haki sitten toisen nipun, toimi sen kanssa samoin, ajeli välillä taas trukilla kun vei täyden lavan varastoon, tuli tyhjällä trukilla takaisin aloittamaan seuraavaa lavaa, levitteli lisää rikkinäisiä katokseen jne jne... Trukki oli sidottuna koko ajan, niitä rikkinäisiä nosteltiin edestakaisin ja tietysti eri sorttiset kivet menivät samoille lavoille, jolloin koko homma oli tehty turhaan. Ja suunnaton määrä tehokasta tilaa oli tyhjänä tai varattuna sikin sokin levitellyille rikkinäisille kiville.

 

Ratkaisu: Entistä piikaa neuvottiin näin: ”Vie mennessäs, tuo tullessas, tee siellä ollessas!” Miksei tuota voisi opettaa jo koulussa? Ei ajella tyhjällä trukilla edestakaisin eikä tehdä turhia välivarastoja kylvämällä ympäriinsä sellaista tavaraa, jonka voisi yksin tein laittaa suoraan lavalle.

 

Kokonaisuuden hahmottaminen oli ilmeisen hankalaa miehelle, joka oli kyllä selvästikin oppinut näpräämään yksittäisen palikan alusta loppuun, mutta joka olisi jättänyt neljä sahaa seisomaan siksi aikaa kun hän olisi yhdellä nyhrännyt sitä yksittäistä palikkaansa. Tuotantolaitoksessa ei useinkaan näprätä yksittäisiä palikoita, vaan tehdään miljoona palikkaa mahdollisimman tehokkaasti. Koulussa pitäisi opettaa enemmän sarjatuotantoajattelua. Ei se ole edes vaikeaa. Minä pystyn jokseenkin helposti pyörittämään viittä sahaa samanaikaisesti enkä kuitenkaan ole mikään järjenjuoksun riemuvoitto. Minä olen oppinut sen pikkuhiljaa kolmentoista vuoden aikana, koska koulusta päästessäni en tiennyt mitään mistään muusta kuin yksittäisten palikoiden nyhräämisestä. Osasin kyllä tehdä hienon portinpylvään, mutta en saanut siinä sivussa tehtyä mitään muuta. Nykyään teen yhtä hienon portinpylvään siinä samalla kun pyöritän viittä sahaa. Kokemuksen mukana se kokonaisuuden hahmottaminen ja organisointitaito tulee, mutta sille saisi varmasti rakennettua hyvän pohjan jo koulussa.

 

Tämä on likaista ja raskasta työtä, mutta kyllä tässäkin täytyy aivoja käyttää. Etenkin pienessä firmassa yksittäisen työntekijän aivotoiminnalla on yllättävänkin suuri vaikutus homman sujumiseen. Koulusta oletetaan tulevan ajattelukykyisiä yksilöitä, mutta ei siellä kuitenkaan vielä opita muuta kuin perusjutut koneista, laitteista ja materiaaleista. Ja tietysti niiden ihanien yksittäisten palikoiden tekeminen. On sekin ihan hyvä pohja, minullekin siitä on ollut hyötyä, mutta paljon valmiimpanakin sen opiskelijan voisi maailmalle laittaa. Ja todella paljon kielitaitoisempana!

 

Joka tapauksessa tässä meidän harjoittelijapojassamme oli ainesta kivimieheksi. Hän tarvitsee vain petrausta kielitaitoonsa ja paljon kokemusta.