Kas, Vuodatus toimii!

Kerrotaan lyhyesti, että edellisessä päivityksessä mainostettu ”jännäprojekti” etenee, mutta edistystä tapahtuu vasta syyskuussa. Siihen asti saan kiemurrella ja jännittää. 38 vuoden ihmettely ja epätietoisuus on nyt mahdollisesti loppumassa ja saatan viimein päästä lyömään pisteen yhdelle naurettavalle pikkujutulle, joka kuitenkin on rajoittanut sosiaalista elämääni, kaihertanut ja vaivannut enemmän kuin tarpeeksi.

Olen elämäni aikana laatinut pääni sisällä lukemattomat itsemurhaviestit ja kahden viimeisen potutuskauden aikana olen suunnitellut toimenpiteen useampaan kertaan toteutusta vaille valmiiksi. Edellisellä kerralla toteutuksen esti työ ja parin ystävän olemassaolo. Nyt viimeisimmän potutuksen aikana sain sitten päähäni kokeilla, että saisinko selvitettyä tämän juttuni, ja sen takia jouduin siirtämään lopullista ratkaisua hamaan tulevaisuuteen. No joo, en minä oikeasti olisi voinut loikata jokeen nyt, kun ensimmäistä kertaa elämässäni olen työn lisäksi pysyvästi vastuussa elävästä olennosta, mutta ajatus on kyllä kutkuttanut todella voimakkaasti koko kesän. Ilman työtä, Laraa ja paria ystävää en varmaankaan olisi jaksanut ruveta miettimään toistuvien potutuksieni syytä, vaan olisin hoidellut asiat hieman lopullisemmalla reseptillä.

Nyt ei pidä luulla, että uhkailisin itsemurhalla puhuessani tällaisia. Minulla vain sattuu olemaan aika mutkaton suhde kuolemaan.

Potutusherkkyyttäni lisäävät erinäiset munaukset, joita olen elämäni aikana tehnyt, ja tietysti tämä synnynnäinen negatiivisuuteni. Vaikka siis saisinkin jännäprojektin kunnialla hoidettua tavalla tai toisella, jäävät nuo muut syyt edelleen jatkamaan olemassaoloaan eikä niitä saa kitkettyä pois. Ei ainakaan niitä menneisyyden haamuja. Minusta ei tule koskaan mitään varsinaista ilopilleriä, mutta yritän muuttaa itseäni parempaan suuntaan niin paljon kuin kykenen. Ensimmäinen askel on se, että opettelen elämään itseni kanssa ja ehkä jopa pitämään itsestäni. Ja nyt puhun oikeasta itsestäni, en siitä kulissista joka näkyy muille. Olen nyt yrittänyt tehdä tuttavuutta itseni kanssa ja näyttää siltä, että edessä on iso savotta. Pahoin myös pelkään, että lopulta olen itse ainoa, joka pitää oikeasta itsestäni. Mutta hei, en ole koskaan väittänytkään olevani muuta kuin itsekäs sika!

Valittamistahan minulla ei ole. Olen viimein löytämässä työelämän oheen siviilielämänkin, kun on omistusasuntoa, koiraa ja sen sellaista. Olen tänä kesänä riehunut mattopyykillä, mansikkamaalla, elokuvissa ja vaikka missä. Ei puutu oikeastaan muuta kuin parisuhde, ja se joutaakin puuttua, koska ei minusta ole kenellekään kumppaniksi. Talous alkaa olla kohta kunnossa ja kuluneiden vuosikymmenien aikana olen huomannut, ettei rahapula minua masenna muutenkaan. En ole koskaan osannut stressata rahasta, sillä sitähän saa lisää kun tekee työtä. Minulla on lisäksi ilo saada sitä rahaa työstä, jota rakastan todella paljon. Lara vie välillä mehut, samoin tämä yltiösosiaalinen elämäntapani (olen yhdessätoista vuodessa saanut tältä kylältä peräti yhden läheisen ystävän ja pari hyvää tuttua), mutta mitä väsyneempi olen, sitä vähemmän minulla on aikaa pähkäillä. Ja mitä vähemmän minä ajattelen, sitä onnellisempana pysyn, koska pääkopassani ei ole kovinkaan valoisaa ja ajatukset tuppaavat muuttumaan synkiksi.

Huumorintajuni on muuten tainnut kuolla lopullisesti. Vaikka olen nyt kohtalaisen hyvällä tuulella, en kuitenkaan saa kirjoitettua mitään hauskaa. Johtunee siitä, että jännitän jännäprojektiani. Pallean kohdalla muljahtelee koko ajan sellainen lyijypallo.

Tulipa kerrottua lyhyesti, joo...