Margariinirasia on aivan varmasti jokin keskiaikainen kidutusväline. Ei välttämättä koko rasia, mutta ainakin se folio, joka löytyy uudesta rasiasta kannen alta. Se on suunniteltu viimeisen päälle huolellisesti ja piirustukset sekä kiinnitysmekanismin laatinut insinööri on saanut suunnatonta sadistista mielihyvää ajatellessaan niitä tuhansia ihmisraukkoja, jotka pahaa-aavistamattomina ovat aloittaneet päivänsä edellisenä iltana ostetun upouuden margariinirasian avaamisella. Onnettoman ihmisen toiveikkaissa silmissä on jo siintänyt kaunis kuva uljaasta kellertävästä levitteestä, jonka suloinen maku kohta tulisi hyväilemään hänen kitalakeaan. Sitten uhri on tarttunut kirotun kansifolion kulmassa olevaan liepeeseen, jonka tarkoitus on näennäisesti helpottaa avaamista, ja tempaissut huonoin tuloksin. Yleensä foliolla on kolme käyttäytymismallia:

1. "Miekka kivessä"-malli. Tällainen folio on kiinni ja pysyy. Kun sen tarttumaliepeestä, jolla todennäköisesti on hienompikin nimi kuin "tarttumalieve", ottaa kiinni ja siitä nykäisee, ei yksinkertaisesti tapahdu mitään. Folio ei inahdakaan. Tuntuu kuin se olisi hitsattu paikalleen eikä sitä saa avattua oikeaoppisesti ilman että rasian reuna irtoaa folion mukana. Tällainen folio on helpointa avata purkinavaajalla, polttoleikkausvälineillä tai dynamiitilla. Kaikkein helpoin tapa kuitenkin lienee rasian lämmittäminen liedellä ja sen sisällön valuttaminen jonkinlaiseen kippoon pohjaan poratun reiän kautta. Joskus, itse asiassa aika useinkin, käy niin, että avaajan tempaistessa tarttumaliepeestä koko rasia kirpoaa hänen otteestaan ja sinkoaa keittiön matolle. Silloin sen avautumisesta ei tarvitse olla huolissaan, se nimittäin aukeaa aivan varmasti ja sisältö leviää suunnilleen kolmen neliömetrin alalle. Mikäli asunnossa on kissa, se hyppää ensi töikseen margariinikasaan ja kiipeää sen jälkeen rasvaisilla tassuillaan verhoja pitkin sen verran korkealle, että ylettyy läpsimään leikillään asunnon omistajan uljasta hiuslisäkettä, joka edellisenä päivänä saapui postipakettina ja jonka hinta lähentelee keskikokoisen farmariauton hintaa.

2. "Lieveilmiö"-malli. Tästä mallista folio irtoaa helposti. Tai ainakin folion alkuosa, tarkemmin sanoen se kohta johon avattaessa tartutaan, irtoaa varsin kivuttomasti. Tämä ei paljoa lohduta, koska ainoastaan se kirottu tarttumalieve jää avaajan käteen ja rasian sisällä lymyilevää herkkua suojeleva folio jää paikalleen. Joskus liepeen irrotessa lähtee myös itse foliosta pala, jolloin avaaja pääsee jo pienestä reiästä kurkkimaan tuota kellertävää töhnää, joka niin houkuttelevasti sieltä perhanan rasiasta häntä kutsuu. Reikä on kuitenkin poikkeuksetta niin pieni, ettei sitä kautta saa vahingossakaan raavittua ensimmäistäkään margariinimolekyyliä pöydällä kärsivällisesti odottelevan jälkiuunileipäviipaleen yläpintaa koristamaan. Jos folioon tulee aukko, on lopullinen avaaminen jo suhteellisen helppoa. Operaatiossa voidaan käyttää esimerkiksi sellaisia levittimiä, joilla saadaan ruumiinavauksissa väännettyä kohteen kylkiluut sivulle sisäelimien tonkimista varten. Jos folio pysyy umpinaisena, avataan se kohdassa 1. mainituilla konsteilla, joita ovat siis esimerkiksi purkinavaaja, polttoleikkaus, dynamiitti, valuttaminen ja matolle pudottaminen.

3. "Viisi leipää ja kaksi kalaa"-malli. Tässä mallissa yksi folio muuttuu ainakin kymmeneksi suikaleeksi. Kun tarttumaliepeestä otetaan kiinni ja siitä tempaistaan, lähtee foliosta irti enemmän tai vähemmän pitkänomainen suikale. Irronnut suikale heitetään hienoisen närkästyksen vallassa kohti roska-astiaa (yleensä jonkinlainen ilmakuoppa tahi turbulenssi ohjaa sen lähimmälle matolle rasvainen puoli alaspäin) ja otetaan tukeva ote rasiaan kiinni jääneestä foliosta. Jälleen irtoaa pieni suikale ja äsken kuvailtu operaatio toistetaan. Runsaan kymmenen toiston jälkeen foliota on enää rasian reunoilla. Tässä vaiheessa tervejärkisemmät margariinirasian avaajat siirtyvät jo seuraavaan vaiheeseen ja ryhtyvät etsimään voiveistä matolta, jonne se on kuudennen suikaleen irroittamisessa ilmenneiden komplikaatioiden aiheuttaman raivokohtauksen siivittämänä lentänyt, mutta allekirjoittanut on sen verran jääräpäinen, että se viimeinenkin hippunen täytyy irroittaa vaikka moottorisahalla. Mainittakoon vielä, että moottorisahaa kevyempi laite ei yleensä riitäkään folion täydelliseen poistamiseen.

Tänä aamuna minulla oli jälleen ilo ja kunnia tutustua malli kolmoseen. Tutkittuani asiaa koko työpäivän ajan teoreettisella tasolla kaljuuntuvassa päässäni tulin siihen tulokseen, että kolmostyypin folion suunnitellut sadistinen insinööri on vetänyt eräänlaisia satunnaisia näkymättömiä katkoviivoja pitkin poikin foliota, jolloin se repeää väistämättä aivan muualta kuin sieltä, mistä avaaja haluaa sen irtoavan. Potutuksen varmistamiseksi insinööri on kiinnittänyt etenkin folion alkupään äärimmäisen tehokkaalla liimalla, ettei se vahingossakaan irtoa kivuttomasti. Tiedetään, selostukseni on äärimmäisen vaikeaselkoinen, ja siksipä otinkin vapauden käyttää huikeita piirustustaitojani ja tietokoneeni uumenista löytynyttä uljasta Paint-piirtelyohjelmaa folion rakenteen hahmottamiseksi:

Ja ei, minulla ei ole hiuslisäkettä! Eikä kissaa!