Tämä kuva on kuulemma kaurismäkeläinen. Kummankin katseessa surua ja kaihoa jne... No, rakennellaanpa tästä käsikirjoitus Kaurismäelle.

kaurism%C3%A4kel%C3%A4inen.jpg

Kuvassa on selvästikin mies ja koira.

Mies on keski-ikäinen ja tekee fyysistä, matalapalkkaista työtä. Ei kai byrokraatti tai pomo pukeutuisi haalareihin ja pitäisi kuulosuojaimia koko ajan hollilla?

Miksi koira on miehen sylissä työmaalla? Onko se edes miehen koira? Minkä ikäinen koira on? Miksi se näyttää surulliselta?

Mies on syntynyt pikkutilalla jossain metsässä. Miehen isän isä on saanut pienen maatilkun viljeltäväkseen, kun hänen oma maatilansa jäi rajan taakse Karjalaan. Maatilkulla kasvaa pääasiassa pajua, risua ja kiveä, satunnaisesti myös ohraa ja perunaa. Lapsille paikka on kuitenkin kaunis, turvallinen, jokien ympäröimä saareke suojassa kaikelta pahalta.

(Vanhempien huomautus: Niihin jokiin kakarat meinasivat hukkua useinkin!)

Paitsi viinalta. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tila ryypätään matalaksi. Lapset, kuvan mies mukaanluettuna, elävät onnellisen tietämättöminä maailman julmuudesta siihen asti kunnes maatila lähtee alta ja ihailtavalla tavalla järkensä säilyttänyt äiti vie kakarat pois lapsuudenkodista kirkonkylään, "suureen maailmaan".

Koko tämän ajan miestä risoo jokin, josta ei oikein ole voinut puhua kenellekään.

Kun kuvan mies kasvaa vielä tovin, perhe muuttaa kirkonkylältä takaisin metsään. Tässä vaiheessa aikoja sitten jätetty lapsuudenkoti lakkaa lopullisesti olemasta koti. Koti on siellä minne sänky on sijoitettu. Elämä on edelleen hyvää, äiti pitää siitä huolen, mutta aina vain jokin risoo. Koulu menee päin takalistoa, vaikka äly riittäisi mihin tahansa kirjailijasta tähtitieteilijäksi asti.

Lopulta alkaa mennä hyvin. Ammattikoulu jää kesken ja sen jälkeen äiti ottaa miehen hetkeksi erityistarkkailuun. Opettaa tälle työmoraalia. Hyvin mies oppiikin. Uusi ammatti opitaan ennätysajassa ja siinä pärjätään ihan hyvin. Edelleen jokin risoo, mutta nyt on sentään rahaa, jolla voi hankkia aineita, joilla risomista aiheuttavat jutut peittyvät.

Kyllä, puhun kaljasta ja tupakista.

Kun on rahaa, on myös hauskaa. Hauskaa pidetäänkin miehen toimesta kunnolla. Niin huolella, että ensin hukkuu yksi poika paikalliseen järveen ja pian sen jälkeen veljen pää kolahtaa ajovirheen seurauksena sylintäyteiseen koivuun. Vähän myöhemmin ensirakkauskin lähtee omille teilleen miehen parhaan ystävän kanssa. Myönnettäköön, ettei mies muistanut kertoa ensirakkaudelleen rakkaudestaan.

Edelleen jokin muukin risoo.

Äiti sentään löytää hyvän miehen. Sisarukset lähtevät äidin mukaan, mutta miehen on aika itsenäistyä. Mikään ei ole enää oikein hauskaa, mutta itsenäisyys sentään tuo hetkeksi muuta ajateltavaa. Sitä kestää vain hetken, sitten mies antaa kaiken olla.

Nyt risoo jo kaikki.

Miehen pikkuveli päättää myös itsenäistyä. Hän hakeutuu miehen kämppäkaveriksi. Se on hänen näkemyksensä itsenäistymisestä. Miehen on pakko ryhdistäytyä. Maksaa vuokrarästit ja ruveta tekemään taas töitä, ettei tarvitse maata kotona velipojan kanssa. Mies alkaa saada mainetta kovana työmiehenä.

Vieläkin jokin risoo.

Aika kuluu ja miehen maine kovana työmiehenä vain kasvaa. Velikin kerää mainetta hyvänä työmiehenä, mutta siinä sivussa myös ryyppymiehenä. Veljen (ja omienkin) ryyppykavereiden jatkuva läsnäolo ja yleinen seisahtuneisuus saa miehen hankkiutumaan toiselle puolelle Suomea opiskelemaan uutta ammattia. Ensin laitetaan hakemus, sitten vasta etsitään opiskelupaikka kartalta. Mies elää elämänsä toiseksi rohkeinta vaihetta. Kaikki muuttuu!

Edelleen jokin kuitenkin risoo.

Toisella puolella Suomea mies saa uusia ystäviä, oppii uusia asioita ja on viimein melkein kokonaan itsenäinen. Opintojen päätyttyä mies tosin ruinaa äidiltään rahat uuteen muuttoon. Äiti kun on voittanut kirjoitustaidoillaan pitkän pennin. Tämän mies vielä joskus maksaa takaisin korkojen kera. Omilla kirjoitustaidoillaan.

Paikkakunta vaihtuu siis taas. Ja taas se pitää etsiä kartalta, kun ei sen uuden kodin nimi kerro yhtään mitään. Rohkeutta on kuitenkin enemmän kuin järkeä eikä mikään edes riso, kun on niin jännää. Mikään ei siis mene pieleen, koska niin ei vain voi käydä.

Vuosien mittaan mies juurtuu uuteen paikkaansa. Hän oppii jopa näyttämään sen kartalta kavereilleen. Kaikki on paremmin kuin koskaan.

Paitsi se jokin, joka risoo. Myös nuoruuden tunaroinnit alkavat risoa koko ajan enemmän ja se tekee miehestä synkän, kiukkuisenkin. Uusia ystäviä ei enää tule muualta kuin internetistä. Muutama oivallinen tapaus toki löytyykin sitä kautta.

Internetistä löytyy myös rakkaus. Tämä on miehelle se oikea. Valitettavasti mies ei ole tälle se oikea. Hyödyllinen ehkä, mutta ei oikea. Eikä se ole tytön syy. Mies ei vain osaa.

Koska jokin risoo. Muukin kuin nuoruuden tunaroinnit.

Rakkaus loppuu, mutta työ säilyy. Se onkin miehen ainoa syy elää.

Sitten mies löytää ystävän. Tärkeän ystävän. Ystävän kautta mies löytää myös koiran. Yhtäkkiä kaikkea aikaa ei enää voi viettää töissä. Tässä vaiheessa on pakko tutkia, että mikä oikein risoo. Mies aloittaa elämänsä rohkeimman vaiheen.

Mies ei olekaan mies! Ei ainakaan omasta mielestään.

Nyt kaikki alkaa sujua. Henkilö tajuaa, että hänellä on oikeus olla oma itsensä, ja hänen ystävänsä, joiden määrä osoittautuu yllättävän suureksi, jaksavat tukea häntä edelleen, vaikkei hän olekaan enää se Äijät-ohjelmassakin esiintynyt tosikovakivimies. Elämä alkaa oikeasti hymyillä.

Nyt henkilön tarvitsee enää ymmärtää, että mikä helvetti voi tässä tilanteessa vielä risoa!

P.S. Koira näyttää kuvassa surulliselta ja kaihoisalta siksi, että se on vasta kolmevuotias ja se haluaisi jo kovasti lähteä ulos juoksemaan, ei siellä kukaan enää aja koneella eikä siellä voi muutenkaan olla vaarallista, edellisestä ilveshavainnostakin on jo monta hetkeä...

Jos Kaurismäki ei tee tältä pohjalta ranteet viiltävää leffaa, niin jätkä ei osaa yhtään mitään!

Huonolla tuulella kirjoitan hauskaa tekstiä, hyvällä tuulella surullista. Päätelkää nykyinen mielialani itse :)