tiistai, 17. helmikuu 2015

Keuhkotautinen raajarikkokokki

Tein juuri ruokaa. Jo työmaalla haaveilin makkarakastikkeesta ja heti koiran viikkohuollon ja päivälenkin sekä pesukoneen käynnistämisen jälkeen aloitin armottoman ruoanlaiton. Metsästin kellarista pari kiloa perunoita, kärventelin sipulia ja makkaranpaloja, suurustelin soosia ja... ja vilkaisin jääkaappiin, josta löysin tänään vanhenevan lohenpuolikkaan. No, jauhot eivät suostuneet enää palaamaan soosista pussiin eivätkä sipulin- ja makkaranpalat olleet halukkaita palautumaan alkuperäisiin olomuotoihinsa, joten kokkasin tänään herkullisen makkarakastikkeen JA maukkaan uunilohen. Persoonallinen trainerini innostuu tällaisesta mässäilystä. Ehkä olen kuitenkin fiksu ja laitan sen lohen jääkaappiin toimittamaan huomisen päivällisen virkaa. Itse asiassa se taitaa toimia koko loppuviikon päivällisinä samalla kun makkarakastike saa kunnian matkustaa kanssani sopiviksi annoksiksi jaettuna työmaalle, jossa se palvelee minua lounaina.

Jaa, että mikä on koiran viikkohuolto? Se on kynsien leikkuu ja karvapehkon sekä hampaiden harjaus. Hampaat toki yritän harjata useammankin kerran viikossa. Joka toinen päivä harjaan Laran hampaat, joka toinen päivä omani. Ei, äiti, en minä oikeasti harjaa hampaitani vain joka toinen päivä! Kunhan kiusasin.

Minullahan on ollut tämä mystinen keuhkotauti jo syksystä asti. Hengenahdistusta satunnaisesti ja hieman pukkaa limaa jostain rööristä. Asiaa on tutkittu ensin kunnanpuoskarin toimesta, joka syytti asiasta heikkoja selkälihaksiani, ja sitten yksityisen lääkärin vastaanotolla, jossa keuhkojani kuunneltiin, kuvattiin ja puhallutettiin. Kuvissa ei näkynyt merkkejä ainakaan syövästä (se olisikin ollut muikea ylläri), tulehduksesta tai veritulpasta. Spirometriassa löytyi poikkeavuutta, joka viittasi astmaan tai keuhkoahtaumaan. Henkilökohtaisesti epäilin syylliseksi luulotautia. Alkoi kahden viikon pef-seuranta, joka loppui eilen, ja mikäli osaan yhtään tulkita tuloksia, ei kyse ole ainakaan astmasta. Jäljelle jäävät siis keuhkoahtauma tai luulotauti, tai sitten jokin paniikkihäiriön kaltainen musta hevonen, johon en oikein usko. Lienee syytä toivoa luulotautia, koska se ahtaumahässäkkä on kai hieman kiusallinen siksi, ettei se parane koskaan eikä välttämättä pysy edes oikein kurissa tuossa työssäni, jota en ihan pienen kuolemansairauden vuoksi aio lopettaa.

Raajarikkouskin vaanii. Tuo kinttu, jonka typeryyksissäni rikoin 22 vuotta sitten auto-onnettomuudessa, on nyt alkanut kiukutella. Ansaittua kipuahan se on, saisi oikeastaan olla kipeämpikin, mutta kai se täytyy näyttää lekurille. Lähipiiriini on nimittäin eksynyt varsin outo ihminen, joka on patistellut minua pistämään koiven kuntoon. Jostain käsittämättömästä syystä tuo ihminen kantaa todella paljon huolta minun hyvinvoinnistani enkä minä oikein raaski olla hoitamatta asiaa, kun toinen on tuollainen enkeli. Mainitsin asiasta kyllä syksyllä sille lääkärille, jolle puhuin myös olkapäästäni ja keuhkoistani, mutta hänen mielestään jalan kipuilu johtui samoista selkälihaksista kuin olkapää ja keuhkotkin. Kyseessä on siis tämä ensimmäistä maailmansotaa Suomeen paennut sudeettitadzikistanilainen kengurunhoitaja, josta olen muistaakseni marissut aikaisemminkin.

Tuo mainitsemani outo ihminen on muuten julma sadisti! Hän huijasi minut bootcamp-nimiseen jumppatouhuun ja se vasta onkin kamalaa kidutusta. Siellä tulee hiki ja hengästymys ja sen jälkeen raato on kipeä päiväkausia. Mutta hauskaa se on!

Hormonit ovat aiheuttaneet hassuja sivuvaikutuksia henkisille toiminnoilleni. Mielialani heittelevät, aivan kuten ennustettiinkin, eikä se ole ollut minulle yllätys. Nyt olen ollut taas pari päivää alavireinen tuntemattomasta syystä, mutta jokin ihan naurettava asia saattaa kääntää kelkan jälleen ihan päinvastaiseen suuntaan. Tai no, taisi jo kääntääkin... Tähän ailahteluun olen alkanut jo tottua ja opin toivoakseni pikkuhiljaa käyttäytymään läheisiäni kohtaan melkein asiallisesti silloinkin, kun mieli on maassa. Hassumpi ilmiö on kuitenkin vihaisuuden väheneminen. Ennustettavissa sekin toki oli, testosteronihan sitä raivoa hyvin pitkälti aiheuttaa, mutta on se kuitenkin outoa, etten nytkään kironnut ollenkaan kun keittiöstä kuului kamala kolina. Pesukone siellä ravisteli päältään uunipellin leivinpapereineen ja ruoanjämineen. Olin fiksuna flikkana unohtanut sen siihen, käynnissä olevan koneen päälle. Ennen olisin kironnut aika railakkaasti, mutta nyt vain virnuilin Laran ilmeelle ja menin kiltisti siivoamaan roippeet lattialta. Olen perin huolissani, sillä viha on ollut aina tehokkain kannustimeni.

Kyllä, minulla on pyykkikone keittiössä hellan vieressä.

Lopuksi lyhyet uutisotsikot:

  • Töissä on tylsää, kuten talvisin aina.
  • Laraa haukuttiin punkeroksi, joten laihdutin sitä puoli kiloa.
  • Itseäni en ole häävisti laihduttanut.
  • Aloitin mikkihiirikoulun, siis naisellisempaan puheeseen tähtäävän puheterapian.
  • Partaani aletaan polttaa pois viikon kuluttua. Laserilla. Olo on pian kuin Star Trekin pahiksella, kun häntä ammuskellaan vaiheisilla.
  • Univaikeudet katosivat hetkeksi, mutta ovat sulostuttaneet taas paria viimeisintä yötäni. Melatoniini auttaa tehokkaasti nukahtamaan, muttei pidä minua unessa aamuyöllä.

Kommentit

Ladataan...