Vuosi vaihtuu ja täytyy lupailla asioita. Niinpä minäkin lupailen. Olen nimittäin lupaava persoona. Tässä:

  • Lupaan, että yritän olla tänä vuonna vähemmän paska ihminen. Yritän tuottaa vähemmän murhetta rakkailleni, olla enemmän avuksi ja joskus vähän hymyilläkin. Minä olen aina ollut kuin paskaa sylkevä kastelulaite. Mitä lähemmäksi minua joutuu, sitä enemmän saa paskaa niskaansa. Tämä aiheuttaa minulle jatkuvia tunnontuskia ja haluan parantaa pahat tapani, mutta helppoa se ei ole. Helpoin ratkaisu on ollut se, että pidän muut ihmiset turvallisen välimatkan päässä, mutta joitakin ei vain haluaisi työntää kauemmas.
  • Lupaan, että murisen Laralle vähemmän (tämän lupauksen tein tosin jo joskus marraskuussa). Lupauksen pitäminen on sujunut kohtalaisen hyvin, mutta tänä aamuna tuli takapakkia, kun karvaperse taapersi takanani ja sitten lähti yllättäen jonnekin takavasemmalle niin, että hihna kirposi veltosta otteestani. Tapojensa mukaisesti Lara pysähtyi heti kun talutin tipahti, mutta kyllä minä sille vähän kuitenkin murisin. Anteeksi.
  • Lupaan, että voitan kymmenien miljoonien eurojen rahasumman ja toteutan yhteistyössä haaveilutoverini kanssa kaikki ne järkevät (ja järjettömätkin) unelmat, joita on ehtinyt kertyä aika kasa. Jos Veikkaus ei auta rahasumman keräämisessä, haalin sen kasaan työtä tekemällä, mutta siinä tapauksessa siihen menee hieman aikaa.
  • Lupaan, etten kuole tänä vuonna. Jos lupauksestani huolimatta kuitenkin kuolen, hyvitän aiheuttamani pettymyksen tarjoamalla brutaalin kummitteluesityksen Askolan Granit Oy:n tuotantolaitoksen tiloissa 31.12.2015 klo 24:00 alkaen. Tervetuloa katsomaan! Vapaa pääsy myös niille, joille kuolemani ei ole pettymys.
  • Lupaan laulaa Lululle, puhaltaa Laraa korviin, heitellä Mimmiä tennispalloilla ja harrastaa kaikenlaista muutakin kiusantekoa karvaisia ystäviämme kohtaan.
  • Lupaan rakastaa enemmän ja vihata vähemmän. En julkaise tässä listaa rakastamistani ihmis- ja eläinolennoista, mutta vihalistaltani löytyvät henkilöt voin kyllä paljastaa, sillä heitä on vain yksi, joka olen minä itse. Jo viime vuoden aikana opin vihaamaan itseäni vähemmän ja ehkä sama kehitys jatkuu, vaikka tällä hetkellä mieliala onkin hieman itsekriittinen. Jännäprojektin eteneminen on suurin syy positiiviseen kehitykseen, mutta kiittää täytyy myös ihanaa lähipiiriä.
  • Lupaan, etten lupaa mahdottomia. Töissä olen joskus niinkin tehnyt ja sitten olen painanut peräsuoli pitkällä saadakseni lupaukseni pidettyä. Aina olen ne kuitenkin pitänyt, eli pystyn ilmeisesti suoriutumaan mahdottomistakin asioista.
  • Lupaan päivittää blogiani aktiivisemmin.

Noin, nyt on luvattu. Minä en suuremmin piittaa näistä vuodenvaihteen bakkanaaleista, mutta olihan tämä hyvä veruke kirjoittaa blogipäivitys.

Uutisia minulla ei paljoa ole. Terveys on vähän temppuillut, mutta mitään vakavaa ei ole. Vakavaa se olisi vain siinä tapauksessa, että se estäisi työn, jännäprojektin tai Laran hoitamisen. Olen nyt käynyt muutaman kerran yksityisellä lääkäriasemalla ja siellä on ollut joka kerta hauskoja kommelluksia jännäprojektin takia. Röntgenhoitaja kyseli, että "ja missähän teidän tyttärenne kenties on?", kun menin ilmoittamaan Elina Itäpaloa kuvattavaksi. Kassatäti korjasi muuttuneen nimeni tiedostoihin ja meni sitten hämilleen henkilötunnuksen kohdalla, kun minulla kuitenkin on miehen tunnus ainakin toistaiseksi. Laboratoriohoitaja mietti, että pitääkö minut nyt merkitä mieheksi vai naiseksi spirometriassa, kun on naisen nimi, mutta miehen fysiikka. Ratkaisu oli nyt helppo, kun olen vielä virallisesti mies, mutta joku herkempi transhenkilö olisi saattanut ottaa nokkiinsa, kun ruksi meni "väärälle" puolelle. Minulle se on yksi lysti, miehen keuhkot minulla tulevat olemaan hamaan loppuun asti, eivät ne muutu miksikään vaikka henkilötunnuksen loppuosa muuttuisikin.

Apteekissakin kysyttiin, että "onko hänelle annettu ohjeet lääkkeen käytöstä?" En ilmeisesti ollut sielläkään Elinan näköinen. Mutta ei se ole niin vakavaa. Ei enää. Minä olen saanut monet hyvät naurut asian tiimoilta ja onneksi ainakin pari läheistäkin osaa suhtautua asiaan kevyesti. Minulle tämä lakkasi olemasta vakavaa sillä hetkellä, kun sain asian virallisesti selvitettyä. Tokkopa minä kuolen, vaikka projekti jäisi terveyssyistä keskenkin, sillä matka on ollut joka tapauksessa hyödyllinen ja opettavainen. Tiedän, mikä on vialla, ja olen tehnyt toimenpiteitä asian korjaamiseksi. Toki projektin mahdollinen kaatuminen on raskas isku, mutta ainakaan se ei ole kaatunut yrityksen puutteeseen.

Hyvä on, myönnetään, kirjoitan tätä estrogeenihöyryissäni ja olen siksi paljon positiivisempi. Jos projekti kaatuu ja rujo kehoni täyttyy jälleen testosteronilla, saatan olla huomattavasti negatiivisempi. Mutta turha noita on miettiä, asioita joita ei ole tapahtunut eikä välttämättä edes tapahdu. Minä nyt vain olen tänään hieman pessimisti, kun rintaan pistää eikä henki kulje.

Ja ei, terveysongelmat eivät todellakaan ole vakavia, vaikka käytänkin niitä hyvänä tekosyynä pessimistisyydelle!