Tai ainakin olisi syytä tulla, koska tänään vaihdoin talvirenkaat Pirkkoon, tuohon hopeiseen asfaltinnielijään. Kahden talven jäljiltä osa nastoista on jo vaihtanut hiippakuntaa, mutta eiköhän noilla vielä pärjää, kun selvisin hengissä kesärenkaillakin yhdet liukkaat tämän syksyn aikana. Pystyinpä niillä kesärenkailla peräti väistämään (torvisonaatin ja keskisormiperformanssin ohella) erästä valkoista pakettimersuakin, joka tyypilliseen askolalaiseen tapaan tuuppasi kolmion takaa suoraan eteen tuossa ihan kotinurkilla. Ihan turhaan olen siis investoinut talvirenkaisiin.

Sille mersupellelle muuten tiedoksi, että seuraavalla kerralla en väistä.

Lara täytti kaksi vuotta reilu viikko sitten. Nyt se ei enää ole pentu, vaan vakavamielinen aikuinen nainen, joka ei leiki eikä ilakoi. Nytkin se makaa tuossa matolla vakavana eikä leiki lainkaan. Johtunee tosin siitä, että sen synttärilahjalelu on taas sohvan alla, koska sinne tuo pirulainen tuijottaa. Lara sai nimittäin lahjaksi (kaiken muun ihanan lisäksi) sellaisen alle kahden euron arvoisen piippaavan pallon, johon se on suhtautunut suorastaan maanisesti jo viikon ajan. Tuo on jo kolmas samantyylinen pallo neidin elämän aikana eikä kyllästymisen merkkejä näy. Sairas eläin.

Olen ryhtynyt kuluttamaan korkeakulttuuria. Syyskuussa kävin Askola-areenalla katsomassa Jonne Aaronia ja toissapäivänä vuorossa oli Katri Helena, joka tunnetusti on nykyään Askolan tyttöjä ja jonka talon ohi ajan päivittäin työmatkoillani. Luonnollisesti vilkutan aina mennessäni ja Katri vilkuttaisi tietysti takaisin, jos sattuisi näkemään minut ja jos sattuisin olemaan hänelle tuttu. Olen siis melkein sukua julkkikselle! Tiedän missä Katri Helena asuu! Eikö olekin hurjaa?

Jonne Aaronin konsertissa olimme tuon sekopäisen naapurintytön kanssa vanhuksia, Katri Helenan keikalla puolestaan teinejä. Pienoinen pettymys oli se, ettei Katri Helena rikkonut kitaraa esityksen aikana kuten Jonne Aaron teki, olisi nimittäin ollut kiva nähdä, kumpi olisi tehnyt sen tehokkaammin. Jonne ainakin olisi kaivannut hieman enemmän harjoitusta siinä puuhassa. Mutta laulaminen sujui kyllä molemmilta hienosti.

Jännäprojekti on nyt seisontavaiheessa. Seuraavan kerran jotain tapahtuu vasta helmikuun alussa. Eihän minulla mikään kiire ole, mutta olisi ihan mukavaa, jos ei tulisi neljän kuukauden pausseja väliin. Tarkoitus olisi kuitenkin saada selville asia, jolla on todella suuri vaikutus koko loppuelämääni.

Tulipa tylsä päivitys.