Hyvinkäällä ammuskeltiin ihmisiä. Minä pidän tapahtumaa surullisena ja järkyttävänä, mutta se ei kuitenkaan saa minua kyynelehtimään. Minulla on ihan tarpeeksi miettimistä sellaisissakin asioissa, jotka minulle kuuluvat ja joihin voin vaikuttaa. Tästä syystä olen kuulemma tunteeton paskiainen, jolla ei ole pienintäkään käsitystä empatiasta. Maailman empaattisin ja kiltein ihminen näin sanoi, pyyteetön ja nöyrä ihminen joka on aina oikeassa

Mutta hei, minähän olen aina sanonutkin olevani mulkku. Tunteeton ihmisenmuotoinen paskakasa. Minulla on siis ainakin yksi hyvä luonteenpiirre, nimittäin rehellisyys. Minä en esitä empaattista, kilttiä enkä pyyteetöntä saadakseni muut pitämään minusta. Olen ihan rehellisesti itsekäs ja kiukkuinen realisti. En loiki kukkakedolla päivänkakkaraseppele päässä Mamban kauneimpia säveliä hyräillen ja elämän ihanuutta ylistäen, vaan teen työni kunnolla ja hyväksyn sen tosiasian, että elämä on paskaa ja kilttejä kusetetaan. Usein kusettajina toimivat ne, jotka esiintyvät itsekin kiltteinä ja empaattisina. Iloinen en ole, enkä pienimmässäkään määrin optimisti. Rehellinen realisti ei vain voi olla mikään päivänsäde. Valitan.

Karu fakta on se, että optimisti lähtee tavoittelemaan kuuta taivaalta ja pettyy aina, pessimisti pettyy jo etukäteen eikä siksi edes yritä mitään, mutta realisti yllättyy iloisesti ainakin muutaman kerran elämässään. Realisti on siis ihminen, joka tietää kaiken menevän aina pahimmalla tavalla päin persettä, mutta joka yrittää kuitenkin hoitaa asiat parhain päin. Realisti ei ole iloinen ihminen, mutta hän elää kuitenkin onnellisimman elämän. Tai no, kaikkein onnellisimpia tietysti ovat ne aivottomat yksilöt, jotka tunkevat pään omaan peräaukkoonsa, laittavat silmät tiukasti kiinni, työntävät korviinsa vierasesineitä häivyttämään Todellisuuden tuottamat äänet ja nuuhkivat sitten peräsuolensa sisältöä uskotellen itselleen, että se on prinsessakakkua ja maailma on ihana paikka. Jotkut tuntuvat oikeasti uskovankin siihen. Säälittäviä olentoja, mutta ilmeisesti joku heistä onnistuu huijaamaan itseään.

Myönnettäköön, että olen minä tavannut ihan älykkäitäkin iloisia ihmisiä, mutta harvassa he ovat. Enkä minä väitä itseäni älykkääksi. Olen tyhmä kuin saapas. Minulla vain ovat silmät auki.

Hyvinkään ammuskeluun löytyy kaksi todennäköistä motiivia. Joko paukkurautakakara on rakastunut tai sitten helle on sekoittanut pojan pään. Rakkaus on maailman vitsauksista vittumaisin ja helle tulee hyvänä kakkosena. Helle sulattaa aivot kiisseliksi, rakkaus puolestaan muuttaa ne ripulipaskaksi.

Asiasta mielenkiintoisempaan, eli minuun. Olen joutunut pahasti Elämä-nimisen sairauden kouriin. Teen ylitöitä vain minimimäärän, koska pitää ehtiä kusettamaan koiraa, hoitamaan pihaa, pesemään mattoja, hiomaan pöytiä, nikkaroinpa naapurintytön (joka ei asu naapurissa) pihaan kivilaatatkin tässä männä viikonloppuna ja eilen kävin elokuvissa ensimmäistä kertaa sitten Talvisota-elokuvan ilmestymisen vuonna 1989. Mutta huonomminkin voisi siis mennä. Paljon huonommin. Olisin saattanut syntyä esimerkiksi tyttölapseksi Somaliaan tai Johanna Tukiaisen vessanpöntöksi...