Nyt tämä kämppä alkaa olla melkein valmis. Ne laminaatit, joiden asentamisesta oli keväällä puhe naapurintytön kanssa, on nyt sitten asennettu. Samalla tuli maalattua seiniä, hankittua huonekaluja ja kaikkea sellaista pientä kivaa. Makuuhuoneessa pääsin purkamaan lattiaakin ja rakentelemaan uutta tilalle, eikä kipsilevykään, tuo Beelzebubin lahja maailman syntiselle ihmispopulaatiolle, jäänyt vieraaksi. Kipsilevyä asentaessani tutustuin myös halpojen työkalujen ihanuuksiin, kun uljas akkuporakoneeni päätti jaksaa ruuvata seinään vain 1½ ruuvia, jonka jälkeen koko yön latauksessa ollut akku hyytyi kuin iglun ovenpieleen unohtunut eskimon kiisseli. Kommelluksilta ei voi välttyä, kun tekee jotain uutta ja ennennäkemätöntä vanhassa asunnossa. Asunnossa, jossa esimerkiksi makuuhuoneen lattia on kallellaan kohti Askolan kirkonkylää melkein yhtä jyrkässä kulmassa kuin Italialainen talousnäkymä kohti nälänhätää...

Edelliset remonttimiehet olivat jättäneet kuluneiden reilun kuudenkymmenen vuoden aikana meille pullamössösukupolvea edustaville pikku nikkareille oikein miellyttäviä yllätyksiä. Sinne, mistä ei työmiehen känsäinen koura ollut saanut tapettia irti, oli hän lätkäissyt tasoitteen, jonka päällä oli muutama kerros tapettia ja kaiken kruunasi tapetin päälle sutaistu vahva maalikerros. Kun saimme hakattua maalin pois, jouduimme kuorimaan kaikki tapettikerrokset yksi kerrallaan ja kun viimein tuli vanha tasoite vastaan, loppui helpotuksesta huokailu lyhyeen, kun kirotun pakkelin alta kurkisti vielä ainakin yksi kerros tapettia jostain Espanjan inkvisition kultaisilta vuosisadoilta, jolloin tapettina käytettiin asbestia ja liisterinä elohopeaa.

Kaikesta kärsimyksestä huolimatta meillä oli perin hauskaa. Tai pikemminkin minulla ja naapurintytöllä (joka ei siis asu naapurissa) oli hauskaa. Täällä majailevasta velipojasta en sen sijaan ole niin varma. Poikaparka vihasi remonttiprojektia yli kaiken, vaikkei joutunut edes tekemään oikeastaan mitään. Jos rehellisiä ollaan, oli miekkosen asenne minulle hienoinen pettymys, sillä eihän varsinaista projektia kuitenkaan kestänyt kuin pari kuukautta eikä kunnon puuhapäiviä ollut montaakaan, vaan suurin osa työstä tehtiin pikkuhiljaa nakertamalla normaalien arkityöpäivien jälkeen. Mutta todennäköisesti syynä remppa-antipatioihin oli enemmänkin se, että asunnossa kulki huikea määrä vieraita ihmisiä (siis suloinen naapurintyttö lumoavan koiransa kanssa sekä muutamaan otteeseen naapurintytön miellyttävä äiti, yhteensä siis peräti kolme elävää olentoa), kuin varsinaisen remonttipuuhan aiheuttama rasitus.

Hyvä tästä kuitenkin tuli, vaikka itse sanonkin! Toki täytyy myöntää, ettei kaunis lopputulos suinkaan ole kokonaan minun suurenmoisten timpurinlahjojeni ja uskomattoman värisilmäni saumattoman yhteistyön tulosta, mutta kyllä minä kuitenkin olen hieman ylpeä itsestäni. Seuraavaksi hieman kuvia, koska toinen lukijoistani, siskolikka nimittäin, haluaa niitä nähdä:

 

 

Piällysnaisena toimi tällainen kaunotar, joka vielä tuossa vaiheessa joutui komentelemaan meitä vanhalta päiväpeitolta käsin (Muori muistanee vielä tuon ikivanhan viltin).

Tuollaiseksi sänky muuttui remonttirytäkässä.

Keittiö oli ennen kauttaaltaan likaisen kellertävä (kaipa se oli aikoinaan valkoinen), jopa verhot, pöytä ja penkit olivat samaa ankeaa sävyä, mutta nyt on toisin. Ainoastaan kattolamppu sai jäädä, kaikki muu vaihtui.

Olohuone oli perin kodikas sen jälkeen, kun olin Tiomo the Vastahakoisen Velipojan ja muutaman asennusoluen avustamana kiskonut tapetit irti.

Kaksi päivää myöhemmin näytti jo tältä.

Kirjahylly maksoi 150€ ja kaiken huipuksi sen myynyt miekkonen, porvoolaisen osto- ja myyntiliikkeen edustaja, toi hökötyksen pakettiautollaan ilmaiseksi kotiin asti sen jälkeen kun hän oli nähnyt alimitoitetun kuljetuskalustoni. Kirjat mahtuivat vielä jokseenkin kivuttomasti hyllyille, mutta ei sitä tyhjää tilaa liiaksi jäänyt.

Onhan tässä vielä viimeistelemistä viikkokausiksi, mutta hyvällä mallilla tämä alkaa olla. Aikataulu piti kohtalaisen hyvin ja kustannusarviokin heitti vain tuhannella prosentilla. Alkujaan puhe oli pelkästä laminaatista (hinta yhteensä n.300€) ja yhdestä viikonlopusta, mutta lopulta aikaa kului kaksi kuukautta ja rahaa useampi lompakollinen, lonkalta arvioituna n. 4000€ kun lasketaan kaikki huonekalut, tarvikkeet, matkakulut ja sen sellaiset. Positiivinen kokemus kuitenkin kaikin puolin. Kävin ensimmäistä kertaa elämässäni huutokaupassakin ja viihdyin oikein hyvin, samoin iloisia yllätyksiä tarjosivat huuto.netin kautta löytyneet odotettua paremmat huonekalut ja esimerkiksi Mäntsälässä sijaitseva Rakentari, joka nuhjuisesta ulkomuodostaan huolimatta palveli hyvin ja antoipa peräkärrynkin veloituksetta lainaksi, vaikken ostanut tavaraa enempää kuin muutaman kympin edestä.

Suurimmat kiitokset kuuluvat tietysti projektin aivoille. Toivottavasti saan joskus korvattua kaiken sen avun, jota olen saanut.