Se tulee taas. Syksy. Ihan vaivihkaa se on hiipinyt portin taakse ja odottaa nyt siellä sopivaa tilaisuutta. Kohta se singahtaa esiin kuin kiljuva jalopeura ja ajaa pihaan tunkeutuneen kutsumattoman vieraan matkoihinsa. Kesä saa sellaisen löylytyksen, että muistaa sen taas seuraavat kahdeksan kuukautta! Tai sitten Syksy vain ujuttautuu muina naisina siihen lähistölle ja varastaa pikkuhiljaa shown. Kesä vetäytyy takariviin jupisemaan ja hautomaan kostoa.

Kesä on pahansisuinen, suorastaan inhottava hikinen äijänretale, jonka elämän ainoa tarkoitus on tehdä koko luomakunnan olemassaolosta yhtä helvettiä. Syksy sen sijaan on viehättävä keski-ikää hipova nainen, jonka lempeä hymy kertoo, että se on täällä vain hetken meidän ilonamme, mutta se hetki onkin sitten kaunis. Sen tärkein tehtävä on ajaa Kesä pois terrorisoimasta suloista Pohjolaamme ja tehdä tilaa estradin pääesiintyjälle, Talvelle. Mutta vaikka neiti Talvi onkin pääroolissa,  ei rouva Syksyn esitys ole yhtään sen heikompi. Kuinka kukaan voisi olla rakastamatta ruskaa, syysmyrskyjä, yöpakkasia, pilkkopimeitä lokakuun öitä, kaikkea sitä kaunista, mitä Syksy tuo tullessaan?

Ja tähdet! Suloinen, ihana, rakastettava rouva Syksymme tuo tullessaan tähdet! Ensimmäiset niistä tuikkivat jo taivaalla yön hämärimpinä tunteina, mutta ne ovat vain maistiaisia tulevasta ilotulituksesta. Kohta yötaivas on kuin tuhansin timantein koristeltua mustaa samettia. Tähtiä katsovan ihmisen mieli on lähempänä oikeaa vapautta kuin kenenkään muun. Kirottu gravitaatio ja monet muut esteet hankaloittavat fyysistä matkantekoa tähtiin, mutta mieltä, ajatuksia, niitä ei mikään pysäytä. Ameriikkalaiset ovat käyneet Kuussa, ovatpa ihan kiertäneet sen takapuoleltakin ympäri, ja pari miehittämätöntä ihmiskunnan luotainta on juuri poistumassa aurinkokunnasta tehtyään matkaa neljäkymmentä vuotta, mutta nuo reissut ovat vain mitätön kukonaskel verrattuna kuuluisan Konsta Pylkkäsen, havukka-ahon ajattelijan, avaruusmatkoihin. Pylkkänenhän matkusti mielensä raketilla huikonen kerrallaan aina avaruuden laidalle asti ja olisi kurkannut toiselle puolellekin ellei kirottu mehtikana olisi ratkaisevalla hetkellä palauttanut matkailijaamme maanpinnalle. Sellaisia avaruusmatkoja minäkin teen välillä. Toisinaan sitten vain seison keskellä työmaan pihaa haavi auki ja ihmettelen maailmankaikkeuden kauneutta. Kuinka näin paska maailma voikaan olla niin kaunis?

Syksy on tosiaan hiipinyt jo portille. Merkkejä on ollut ilmassa jo hetken aikaa, mutta varsinaisen herätyksen koin siinä vaiheessa, kun ensimmäinen leikkuupuimuri tukki tien tuossa Vahijärven nurkilla palaillessani iltakeikalta työmaalta. Seuraavana päivänä katselin ympärilleni ja näin merkkejä vaikka kuinka paljon. Pihlajanmarjat, hirvikärpäset, raikkaammat tuulet, pitenevät yöt, rakkaat tähteni, vaikka mitä. Kellarikerroksen puolelle valahtanut mieliala palasi pitkästä aikaa maanpinnan tasolle. Sen korkeammalle se ei nousekaan, ellei noita aiemmin mainittuja avaruusmatkoja lasketa.

Syksyn mukana tulevat myös ne työkiireet. Kesä on sellaista jatkuvan paineen aikaa, mutta se paine on tasaista. Syksyllä urakoitsijat ja yksityisetkin yhtäkkiä tajuavat, että pian on talvi ja kaikki on vielä kesken. Tarvitaan kiveä! Huomenna!! No, eipä tässä suurta paniikkia kuitenkaan vielä ole. Ihan normaalipituisilla päivillä on toistaiseksi pärjätty ja kun tämä köhä on hellittänyt, saan nukuttua yöllä ja jaksan tehdä päivällä oikeasti töitäkin.

Tänään lähden lauantain kunniaksi käymään jossain. Kotona olisi toki tekemistä vaikka muille jakaa, mutta en piruuttanikaan tee mitään. Olen ollut umpilaiska koko heinäkuun ja sama suuntaus jatkuu nytkin. Mutta koska olen omatuntorajoitteinen wanha velttoilija, en tunne pienintäkään häpeää moisesta lusmuilusta. En ainakaan sillä hetkellä kun lusmuilen. Eri asia on sitten myöhemmin, kun mietin mitä kaikkea olisi pitänyt tehdä ja mitä on oikeasti tullut tehtyä. Se lista ei ole kovinkaan mairitteleva... Mutta olen minä tälläkin viikolla tehnyt normaalin työviikon ja sen lisäksi halkaissut yhden ikkunaruudun raaputtaessani vanhaa kittiä irti! Olen siis saanut aikaan paljon enemmän kuin moni poliitikko.