Tämä on sitten taas täysin fiktiivistä ja sekopäistä, ei siis kannata soitella valkotakkisia! Aikani kuluksi vain puran pitkäksi venyneen yskän aiheuttamaa potutusta, kun en saa tehtyä mitään muutakaan. Ja hei, tässä on onnellinen loppu!

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Hengittäminen tekee helvetin kipeää. Se on tehnyt sitä jo viikkoja, mutta tänä aamuna kipu on saavuttanut aivan uuden tason. Mies makaa sikiöasennossa parkkipaikalla ja yrittää hengittää mahdollisimman kevyesti, lyhyin ja varovaisin vedoin. Vähänkin terävämpi henkäys herättää yskän ja se vasta kipeää tekeekin. Jokainen köhäisy saa pään räjähtämään ja valopisteet tanssimaan silmissä. Suuhun tulee metallinen maku ja välillä epämiellyttäviä kokkareita jostain hormiston syövereistä. Yskä on jatkunut viikkokausia. Mies ei tiedä mistä se oikein alkoi, mutta jostain syystä se ei ole iskenyt kehenkään muuhun kuin häneen. Hän on oikeastaan ihan tyytyväinen. Vaikkei Mies olekaan mikään empatian riemuvoitto eikä muutenkaan erityisen hyvä ihminen, ei hän kuitenkaan halua tällaista riesaa kenellekään muulle.

Mies ei ole nukkunut kolmeen vuorokauteen. Sitä ennen hän sentään torkahteli tunnin yössä parin viikon ajan. Univaje saa Miehen haukottelemaan. Keuhkoputkiin virtaava ilma aiheuttaa uuden yskänkohtauksen. Mies köhii, huutaa tuskasta, köhii lisää, kakoo kurkustaan ulos epämääräisen klöntin ja hiljenee sitten. Minuutin kuluttua kuuluu varovainen henkäys, sitten toinen ja lopulta hän hengittää jälleen niin normaalisti kuin on kuluneiden viikkojen aikana tottunut, siis mahdollisimman hitaasti ja pinnallisesti.

Kello on jo viisi yli seitsemän. Mies on myöhässä töistä. Tähän asti hän on ehtinyt yskästään huolimatta joka aamu ajoissa paikalle ja siksi tämä myöhästyminen harmittaa. Pitäisi soittaa Pomolle, mutta puhelin on juuri siinä rintataskussa, jonka päällä Mies makaa. Liikahdus aiheuttaisi uuden kohtauksen. Mies ei ota sitä riskiä vielä, vaan päättää odottaa olon helpottamista. Ajoissa saapuminen on Miehelle kunnia-asia eikä hän tule antamaan itselleen koskaan anteeksi tätä myöhästymistä. Hän on nuoruudessaan tunaroinut ihan tarpeeksi eikä salli itselleen sellaista enää. Nyt on kuitenkin pakko tinkiä periaatteista sen verran, että myöhästyy töistä puoli tuntia. Mies korvaa sen illalla, ihan varmasti!

Mies näkee eräällä parvekkeella liikettä. C-rapun kyylä sieltä kurkkii taas. Nyt se puhuu puhelimeen. Soittaa tietysti kyyläkavereilleen ja kertoo, että Mies makaa parkkipaikalla kännissä kuin käki seitsemältä aamulla. Mies yrittää nousta, liikahtaa edes sen verran että voisi esittää etsivänsä pudonneita avaimia, mutta liikahdus saa yskän taas alkamaan. Mies käpertyy tiukempaan sikiöasentoon ja yskii minuutin yhtä soittoa. Kurkusta irtoaa jotain kovaa ja Mies sylkäisee sen asfaltille. Jotain vihertävänkellertävää mössöä se on. Suuhun jää paha maku. Nyt pitäisi yrittää vetää taas ilmaa keuhkoihin, mutta Mies tietää sen sattuvan melkein yhtä paljon kuin yskimisenkin. Varovasti hän kuitenkin vetää pienen henkosen. Kurkusta kuuluu outoa rohinaa, mutta muutama happiatomi pääsee luikahtamaan liman ja arpikudoksen muodostaman sokkelon läpi keuhkorakkuloiden rippeisiin. Ne eivät paranna oloa, mutta pitävät Miehen elossa sen aikaa, että hän ehtii hengittää varovasti ulos ja aloittaa uuden tarkkaan harkitun sisäänhengityksen. Tällä kertaa jokin kuitenkin liikahtaa kurkussa ja Mies saa jälleen uuden kohtauksen. Nyt se on niin raju, että hän oksentaa. Lievä hämmennys hiipii mieleen. Oksentaminen onkin ihan uutta tämän taudin aikana.

Oksennuslammikko näyttää oudolta. Se on ihan musta ja pelottavan iso. Mies katselee sitä melkein huvittuneena ja ajattelee, että se haisisi takuulla kamalalta, jos hän vain pystyisi tukkoisella nenällään haistamaan jotain. Olo on muuttunut yhtäkkiä paremmaksi. C-rapun kyylä huitoo parvekkeeltaan ja ilmeisesti huutaa jotain, mutta Mies ei kuule sanoja. Hyvä niin, sillä äijällä on ärsyttävä ääni. Päänsärky on kadonnut eikä Miestä yskitä enää ollenkaan. Hämärästi hän tajuaa sen johtuvan siitä, ettei hänen ole tarvinnut hengittää enää vähään aikaan. Elimistö ei halua enää happea. Se tuntuu hyvältä ratkaisulta. Hengittäminen tekikin kipeää. Mies päättää palkita elimistönsä isolla tummalla oluella, kunhan pääsee taas tolpilleen ja töistä kotiin. Kunhan pääsee ensin sinne työmaalle...

Jokin koskettaa Miehen kättä. Se on se suloinen pieni koira, josta Mies niin kovasti pitää. Hän ilahtuu, jaksaapa melkein hymyilläkin. Koira on tainnut taas karata naapurin lapsilta ja tuli heti Miehen luokse. Se kohottaa itsetuntoa kovasti. Mutta miksi koira näyttää niin surulliselta? Se haistelee hassua mustaa lammikkoa, sen jälkeen Miehen kasvoja ja uikuttaa sitten hiljaa. Mies haluaisi sen olevan iloinen. Niin hän itsekin on nyt, kun ei enää satu.

Koira lähtee juoksemaan jonnekin. Mies katsoo kuinka se katoaa yhtäkkiä nousseeseen sumuun. Hän yrittää kutsua sitä, mutta ei saa ääntä lähtemään. No, ei se mitään, kyllä hän ehtii vielä nähdä koiran. Nyt Mies aikoo kuitenkin nukkua tunnin tai pari. Hänestä tuntuu, että viimein uni tulee. Silmät painuvat väkisinkin kiinni ja tuntuu kuin leijailisi. Parin tunnin torkut ja sitten pirteänä töihin. Mies näkee vielä silmäluomiensa raosta lähestyviä jalkoja. Ne tulevat juosten. Koirakin on mukana. Mies silittää sitä kunhan herää. Nyt ei jaksa.