Ensinnäkin lämmin kiitos eräälle ystävälliselle sielulle, joka toi kuorma-autollaan meille pari tynnyrillistä jäteöljyä, jotka me sitten joskus muistaessamme varmaan toimittelemme eteenpäin. Minä tässä päivän mittaan siirtelin niitä litkuja tynnyreistä hieman suurempaan pääläriin. Käytin siirtoon sellaista näppärää, mutta sangen hidasta sähköistä pumppuhärveliä ja homma meni mukavasti niin, että tuuppasin pumpun imuletkun tynnyriin ja sen toisen pään siihen pönttöön, johon öljyn oli tarkoitus siirtyä. Siirron aikana minulla oli oivallisesti aikaa rouskutella noppakiviä ja haahuilla pihalla eksyneen näköisenä.

Sanoinko, että homma meni mukavasti? Tarkoitukseni oli sanoa, että homma olisi voinut mennä mukavasti. Mutta eihän se tietenkään mennyt kuin Strömsössä, vaan matkassa oli pienoinen mutka. Tämä ystävällinen jäteöljynkuskaaja oli nimittäin sangen reteä tyyppi ja hän nosti ne tynnyrit kuorma-auton lavalta alas sellaista jämerää tukkikouraa käyttäen. Koska kouralla nostellaan tyypillisesti tukkeja, kiviä ja muuta vastaavaa kovaa käsittelyä kestävää materiaalia, on se hieman turhan raaka värkki ohuesta pellistä väsättyjen tynnyreiden nosteluun. Tynnyrit tietysti painuivat operaation aikana kasaan ja niiden tilavuus pieneni merkittävästi. Öljy ei kuitenkaan (luojan tai luojaa vastaavan instanssin kiitos) päässyt pullahtamaan pihalle. Piripintaan täytettyihin tynnyreihin muodostui kuitenkin ylipaine ja kun minä onneton avasin ne, sain rinnuksilleni aimo annoksen jäteöljyä. Ensimmäinen annos tuli pyytämättä ja yllättäen, mutta sitä ei tullut suurella voimalla. Vain pari litraa mustaa mönjää roiskahti käsille, lahkeille ja lattialle. Toinen annos puolestaan oli odotettavissa ja olin siihen varautunut, mutta öljysuihkun voima yllätti laiskanpönäkän kivimiehen eikä nopea ranneliikkeeni ollut kyllin nopea. Paita sai kauniin öljykuorrutuksen. Nyt joka ikinen ihohuokonen on täynnä jäteöljyä, vaikka olen hinkannut nahkaani koko päivän. Hieno tunne!

Nyt sitten näen silmissäni Strömsön kauniit pojat kirkkaankeltaisissa kesäpukineissaan ja kukkaseppeleet päissään avaamassa jäteöljytynnyreitä. Hah! Ihan oikein heille!

Toinen kiitoksen sana menee läheisen Salen muovipusseille. Ilmeisesti jokaisessa S-ryhmän kaupassa on samoja pusseja, joten kiitos kuuluu kauppaketjun ylimmälle muovipussivastaavalle. Pussit ovat olleet viime aikoina sangen heikkolaatuisia ja tänään homma sitten huipentui siihen, että kävellessäni kohti ulko-ovea hellyydellä valitsemastani pussiyksilöstä ratkesi yhtäkkiä pohja ja uljaat ostokseni, joihin sisältyi mm. balkan-makkaraa ja edam-juustoa, levisivät kaupan lattialle. Minä tietysti äidyin noitumaan tilanteen saamaa käännettä samalla kun pelästynyt kassaneiti toi juoksujalkaa uutta pussukkaa. Sulloin ostokset vaimeasti manaillen tähän uuteen muoviluomukseen, mutta kuinka ollakaan, lähtiessäni jatkamaan matkaani havaitsin, että pussissa oli vain yksi ehjä sanka ja toisella puolella kaksi käsittämätöntä muoviriekaletta, joista ei saanut normaalia otetta lainkaan. Pussi oli yhtä käytännöllinen kuin huippuarkkitehdin suunnittelema korkeakulttuurinpalvontarakennus. Piilotin surkeaan tilaan ajautuneen pussini pelokkaan kassaneidin palvelualttiilta katseelta ja hipsin kiireesti ulos, etten vain olisi joutunut taas nostelemaan ostoksiani edestakaisin keskellä vilkasta ruokakauppaa, jossa saattaa tavata vaikka tuttuja.

Kesäkin tulee. Aurinko hiosti ja häikäisi tänään pahemmin kuin kertaakaan aiemmin tänä vuonna. Kirottu aurinko!