Edellisestä päivityksestä on taas sen verran aikaa, että lienee aika kirjoittaa uusi. Tapahtumia onkin ollut ihan mukavasti viime aikoina, vaikka työelämä on ollutkin erittäin köyhää ja rutiinien sävyttämää. 40-tuntiset työviikot ovat ajaneet minut hulluuteen, olen nimittäin löytänyt itseni jo useampaan otteeseen sosiaalisista tilanteista.

Ensimmäisenä sosiaalisena tilanteena mainittakoon nämä Parolassa olleet tupaantuliaiset, joista oli puhettakin edellisessä päivityksessäni. Minä ihan oikeasti menin sinne! Hullu mies! Tapasin yhdellä kertaa peräti kolme aiemmin tuntematonta ihmistä ja minulla oli vieläpä oikein hauskaa. Noista muista en sitten tiedä, todennäköisesti he silkkaa kohteliaisuuttaan olivat hymyilevinään typerille jutuilleni, mutta ei se mitään. Pääasia, että kaikilla oli edes olevinaan kivaa. Olin varma, että vietän koko illan perimmäisessä nurkassa kissoja silitellen, mutta eihän siitä mitään tullut. Seura oli liian mukavaa (tai kohteliasta), jotta olisin kehdannut suorittaa perinteisen mörköilytemppuni. Kunnon mörköilyllä nimittäin saa helposti varmistettua sen, ettei tarvitse mennä uudelleen ihmisten ilmoille vähään aikaan.

Niin, eivät nuo ihmiset oikeastaan tuntemattomia olleet, olenhan jutellut heidän kanssaan IRC:ssä jo parikin vuotta tuon kirotun Travianin tiimoilta ja myöhemmin ihan muutenkin, mutta en ole koskaan aikaisemmin tavannut heitä kasvotusten. Tämä internet nimittäin on meille epäsosiaalisille erakoille oivallinen tapa pitää yhteyttä muihin outolintuihin ja olla kuitenkin visusti yksin. Nyt vain näyttää pahasti siltä, että IRC-kavereista alkaa tulla huolestuttavaa vauhtia myös tosielämän tuttuja. Minun on ehdottomasti otettava itseäni niskasta kiinni! Eihän tästä erakoitumisesta tule mitään tällä tavalla...

Mainitsin kuukausi sitten myös autokaupoistani. Laitoin tosiaan syyskuussa uuden auton tilaukseen ja pari viikkoa sitten pääsin hakemaan sen liikkeestä. Uljas pelihän tuo onkin. Kia cee'din farmariversio kaikilla mausteilla. Kaikin puolin perustylsä auto, mutta lisävarusteet tuovat kivasti luksusta eikä hinta kuitenkaan noussut ihan hirveäksi. Koska autossa on erinäisiä mukavuuksia, jotka tekevät pitkien matkojen ajamisesta miellyttävämpää, oli minun pakko lähteä viime viikonloppuna kunnon kiertueelle. Kahden vuorokauden aikana ajoin 1620 kilometriä eikä yksikään ruumiinosa käynyt kipeäksi. Univaje kyllä pääsi yllättämään, mutta sehän nyt iskee joka viikonloppu muutenkin. Ennen lähtöä kyselin Facebookissa sopivia kohteita ja ehdotuksia tulikin kivasti. Yksi ehdotti Lemiä, toinen Kuopiota, kolmas Kemiä ja tulipa käsky poiketa Multiallakin. Ivalo vilahti myös ehdotusten joukossa, mutta sen jouduin jättämään väliin, samoin kuin Turun ja Pälkäneen.

Matkani alkoi jo perjantai-iltana työpäivän jälkeen. Ensin Porvoon ja Kotkan kautta Haminan nurkille, sieltä Lappeenrannan liepeille ja siitä kohti Lemiä. Lemi on tunnettu särästä (ruoka) ja Stam1nasta (nopeahkoa humppaa soittava orkesteri). Kumpaakaan en siellä nähnyt, mutta poikkesin sentään paikallisen Osuuspankin seinään ympättyä Otto-värkkiä tervehtimässä. Tässä todiste siitä, että todellakin olin Lemillä:

Pimeäähän siellä oli, mutta paikallinen kirkko oli varsin kaunis. Valitettavasti en saanut siitä onnistunutta kuvaa.

Lemin jälkeen ajelin Lappeenranta-Mikkeli-välistä tietä Mikkeliin asti ja käännyin sitten viitostielle kohti Kuopiota. Kellon ollessa lähellä puoltayötä saavuin Kuopion nurkille ja koukkasin siitä Suonenjoelle ja Jyväskylään vievälle tielle, josta etsin levähdyspaikan yöpymistä varten. Nukuin tuon yön nimittäin autossa. Suonenjoki oli kovin pimeä paikka, mutta se saattoi tietysti johtua kellonajastakin. Päivällä siellä voi olla hyvinkin valoisaa. En tiedä varmuudella, kun en ole vuosikausiin ollut Suonenjoella päiväsaikaan... Pimeydestä johtuen en saanut kovinkaan näyttävää valokuvaa muusta kuin paikallisesta opastustaulusta:

Aamulla ajoin ensimmäisenä Kuopion eteläpuolella sijaitsevalle ABC-huoltoasemalle, jossa hoidin henkilökohtaiseen hygieniaan liittyviä toimenpiteitä niin hyvin kuin se huoltoaseman vessassa oli mahdollista. Istuin myös hetken kahvilan pöydässä, hörpin kahvia ja luin Savon Sanomia. Kyllä, Savon Sanomia! Tuli oikein savolainen olo. Sitten seurasi koko reissun jännittävin vaihe. Olin nimittäin heikkona hetkenäni luvannut käydä Kuopiossa tervehtimässä erästä minulle hyvin läheiseksi käynyttä nuorta naista, hänen salskeaa poikaystäväänsä ja kahta aivan käsittämättömän hurmaavaa australianpaimenkoiraa. Tätäkään porukkaa en ollut tavannut koskaan aikaisemmin, mutta olen jutellut IRC:ssä niin tuon pariskunnan kuin heidän koiriensakin kanssa. Kyllä, koirakin osaa irkata, se on todistettu jo useampaan otteeseen! Olin jälleen tyypillisen charmantti oma itseni, kun istuin sohvalla, änkytin jotain typerää ja rapsutin Nico-paran turkista puolet irti, koska en ujouksissani keksinyt käsilleni muutakaan tekemistä. Ja koska Nicoa oli niin mukava rapsutella... Kolmen tunnin vierailu mukavien ihmisten ja iloisten koiranuorukaisten keskuudessa oli oikein miellyttävä ja on olemassa riski, että raahaan joskus ankean olemukseni vielä uudelleenkin noille nurkille. Pyydän anteeksi jo etukäteen 

Kuvasaldo karttui sitten taas jossain Lapinlahden lähellä, kun valmistauduin ottamaan kuvan paikallisesta nähtävyydestä, jota minulle Kuopiossa suositeltiin. Ensin tuli vahingonlaukaus ilmastointihärvelin ohjauspaneelista ja Nicon turkilla vuoratuista housuistani:

Tämän kuvan liittäminen tähän oli täysin turhaa. Joskus on kivaa tehdä turhia asioita.

Lapinlahden nähtävyytenä mainittiin paikallisen kiertoliittymän keskelle kyhätty taideteos. Monien mielestä se näyttää rakennustelineeltä, mutta kyllä tuo minusta on pikemminkin Lucky Lukesta tutun öljynporaustornin päivitetty versio:

Kuva on tosiaan otettu liikkuvasta autosta, koska en uskaltanut pysähtyä lainkaan Lapinlahdella. Vasta myöhemmin muistin (kun asiasta huomautettiin), että tuollahan olisi ollut Travianista tuttua väkeä. Pyydän vielä kerran anteeksi julmaa unohdustani!

Lapinlahdelta matka jatkui Iisalmelle, sieltä Ouluun ja lopulta Kemiin, jossa vietin yön oudon siskoni (ihan pakko haukkua toista oudoksi!) ja hänen suloisten poikiensa kanssa. Ja pyöripä nurkissa kissakin, mutta koska olin naamioinut itseni australianpaimenkoiraksi verhoutumalla Nicon karvoihin, tuntui tuo pieni peto hieman ujostelevan minua. Pojat sen sijaan eivät ujostelleet yhtään. Melkein koko ajan sylissäni istui jonkinlainen pieni miehenalku eikä edes vessaan meinannut päästä ilman seuralaista. Se oli perin hämmentävää, koska kyllähän lasten kuuluisi pelätä tällaista mursun ja M.A.Nummisen risteymältä näyttävää kärttyisää keski-ikäistä miehenrohjaketta. Nuo kaksi veijaria ovat joko poikkeuksellisen rohkeita tai sitten tavattoman itsetuhoisia. Nyt saan sitten tahtomattani vielä kivan enon leiman, kun annoin pojille pienen työtaskulamppuni leluksi. Jollain käsittämättömällä tavalla lamppu oli vielä aamullakin ehjä. Mutta ei minua saa pitää kivana enona! Olen se ilkeä ja ruma sukulaismies, jolla lapsia pelotellaan elleivät nämä ole kiltisti! Piste!

Minua on muutenkin haukuttu viime aikoina ihan kiusanteon nimissä herttaiseksi ja ihanaksi ja vaikka miksi, vaikken todellakaan ole sellainen. Pitää kai ruveta käyttäytymään vielä nykyistäkin huonommin, ettei joku vahingossa usko minun oikeasti olevan jotain muuta kuin kiukkuinen keski-ikäinen miehenrohjake...

Kemistä ajoin sunnuntain aikana melkein yhtä soittoa takaisin Askolaan. Poikkesin vain pikaisesti Multialla kahvittelemassa äidin luona ja tervehtimässä vanhaa ystävääni hautausmaan vieressä. Päästyäni Askolaan ajoin ensi töikseni tietysti suoraan työleirille käynnistämään sahaa ennen kuin tulin kotiin. Vaikka maailmalla olikin kivaa, vaikka tapasin monia hienoja ihmisiä ja upeita lemmikkejä, niin kyllä sykähdyttävin hetki kuitenkin oli työleirin portilla, kun nousin autosta ja minua tervehti koko syksyn upein tähtitaivas. Hienoin koskaan näkemäni tähdenlento lensi halki taivaan sillä samalla sekunnilla, kun pääsin autosta ulos, ja melkein kuulin sen huutavan mennessään: "Tervetuloa kotiin!" Oli ihan hiljaista, tuhannet tähdet tuikkivat, ja Linnunrata heilutteli helmojaan. Hienoin mahdollinen tapa palata kotiin.