Tiedetään, tiedetään! Kirjoitan tänne koko ajan uusia päivityksiä, varmaan kymmenen kirjoituksen vuosivauhtia, ja se varmasti rasittaa ainakin toista niistä ihmisistä, jotka tätä blogia seuraavat. Toinenhan katsoo tietysti vain kuvat eivätkä liian pitkät ja ankeat tekstit häntä suuremmin häiritse...

Mitäs minulle on tapahtunut kuluneen kuukauden aikana? Voi sentään, vaikka mitä! Olen ollut välillä töissä, välillä kotona ja välillä unessa. Tämä on niin hektistä elämää, että heikompia hirvittää. Noiden perustoimintojen väliin mahtuu vieläpä joitakin satunnaisia lisätapahtumiakin, jotka muuttavat tämän hengästyttävän aktiivisen elämäni vielä entistäkin hurjemmaksi. Esimerkkinä mainittakoon reilu viikko sitten tekemäni vertahyytävä sunnuntairetki Liesjärven kansallispuistoon. Ensin ohjelmassa oli äärimmäisen jännittävä puolitoistatuntinen ajomatka mitä erilaisimpien hidastelijoiden ja veikeääkin veikeämpien törttöjen kansoittamilla valtateillä (itse edustin jälkimmäistä ryhmää), sitten haahuilin pari kilometriä tyypillisessä suomalaisessa metsässä muita tallustelijoita väistellen ja paria tuntia myöhemmin lähdin kotimatkalle. Olin jälleen yhtä luontokokemusta rikkaampi ja puolta bensatankillista köyhempi.

Viime perjantaina tämä jännittävä elämäni sai ilmeisesti pääni sekaisin lopullisesti, koska pidin vapaapäivän (se on jo varma sekoamisen merkki) ja käytin sen siihen, että huristelin Hyvinkäälle ja ostin uuden auton. Vapaapäivä tuli siis maksamaan 24 000 euroa, josta osan saan onneksi kuitattua antamalla Mustan Surman vaihdossa kaunissilmäiselle autokauppiattarelle. Samalla hän ottaa hoitaakseen myös Mustan Surman loppuvelan. Minähän olen tosimies enkä malta maksaa wanhaa autoani edes loppuun ennen kuin riennän jo ostamaan uuden. Mutta johonkinhan sitä poikamiehenkin pitää rahansa tuhlata. Tein nimittäin tuossa jokin aika sitten sellaisen kamalan havainnon, että rahaa uhkasi jäädä vähän säästöön vielä normaalien lainanlyhennysten, laskujen ja satunnaisten tissutteluiden jälkeenkin. Eiköhän se asia ole nyt korjattu taas muutamaksi vuodeksi.

Ensi lauantaina pitäisi mennä Parolaan eräisiin tupaantuliaisiin. Siitä saattaa tulla mielenkiintoista. Etenkin kun en ole koskaan tavannut yhtäkään paikalle saapuvista ihmisistä, jutellut vain IRC:ssä heidän kanssaan. Kaikkeen minutkin saa suostuteltua... Onneksi illan ohjelma on mielenkiintoinen. Tarkoitus olisi kiusata naapurin Pirkkoa äänekkäällä mölinällä, silitellä Hullua Mirriä ja Laiskaa Mirriä, nauttia muutama alkoholiannos, pitää pippaloiden emäntä erossa Big Brother-ohjelmaa näyttävistä medioista (se lieneekin vaikeinta), polttaa pohjalaisen perinteen mukaan pääsiäiskokko jonka huipulle laitetaan koristeeksi tapahtuman ainoa pohjalainen osanottaja, ottaa paljon noloja valokuvia ja kaikkea muuta kivaa. Tapahtuma huipentuu sunnuntaina, kun suoritamme krapuloissamme hurmaavan joukkohukuttautumisen juhlien emäntänä toimivan henkilön omistamien suihkutilojen lattiakaivoon.

Toivottavasti juhlien nuorin osanottaja ei lue tätä, tuo huipennus tulee nimittäin hänelle täytenä yllätyksenä...

Niinpä niin. Olisipa elämä kaikilla yhtä mukavaa. Valitettavasti näin ei kuitenkaan ole. Tuolla jossain on ihminen, joka varmasti tietää mitä tarkoitan, mikäli hän sattuu tämän lukemaan. Mutta vaikka olenkin paatunut pessimisti, niin haluan kuitenkin uskoa asioiden kääntyvän vielä niille urille, joilla ne menivät hyvinä aikoina.

No niin, nyt puolet tästä kirjoitelmasta on sellaista tekstiä, jonka ymmärtävät vain "sisäpiiriläiset". Pyydän sitä anteeksi.