Töissä on nyt ihan oikeasti kiire. Siksi tännekään ei ole tullut päivityksiä aikoihin. Koko toukokuun aikana on tähän mennessä ollut tasan kaksi sellaista päivää, etten ole lainkaan käynyt työleirillä. Niistäkin toinen oli vapunpäivä. Viime aikoina olen lisäksi joutunut käymään joka ikinen ilta erikseen kääntämässä yhtä pikkusahaa ja samalla yleensä käynnistämässä isompiakin sahoja. Jostain syystä hieman väsyttää juuri tällä hetkellä...

Väsymystä aiheuttaa sekin, että työleiri on jatkuvasti täynnä jos jonkinlaista vipeltäjää tai sitten jokin vekotin on rikki. Se kirottu pumppu, josta kerroin viime päivityksessäni aikoja sitten, se kellukkeeton pikku pentele, se kesti vain viikon ja laukesi sitten viikonloppuna. Tietysti heti varhain lauantaiaamuna, etten vahingossakaan saanut sahattua isolla pyörösahalla viikonlopuksi aikomiani sahauksia. Jo viime viikon puolella yhdestä pikkusahasta lakkasi pyörivä pöytä pyörimästä. Saha seisoi pari päivää ja nyt pöytä pyörii, mutta sitä on käänneltävä käsivoimin. Onneksi käsivoimani ovat kasvaneet suuresti viime aikoina. Ei, eivät voimat ole tulleet lihasten kehittymisestä, vaan ihan puhtaasta raivosta. Suutuspäissäänhän ihminen kykenee heittämään vaikka täysikokoisen sonnin naapurin lipputangon yli Porvoonjokeen. Edellyttäen tietysti, että Porvoonjoki sijaitsee edes kutakuinkin säädyllisen matkan päässä naapurin lipputangosta...

Viime viikolla töissä onnistui yksi ainoa työtehtävä, ja sekin oli sellainen pieni projekti, jonka tein omalla ajallani. Kaikki muut tilaukset tökkivät enemmän tai vähemmän. Yksi tilaus ei etene, koska en ole saanut rakkaille sahoilleni mustaa raakakiveä. Toinen kangertelee, koska en ole saanut tarpeeksi nopealla tahdilla käsiini listoja tilattujen kivien mitoista ja lisäksi pyörimätön pyörivä pöytä seisautti sen homman tyystin hetkeksi. Kolmas tilaus olisi kyllä edennyt vauhdikkaasti, mutta kun pumppu meni rikki enkä siksi saanut viikonloppuna sahattua yhtään ruuhkaa pikkusahoille. Kaiken huipuksi osa tilauksista menee kuulapuhallettuna ja osa poltettuna. Jos joku puhaltaa kiviä uljaassa katoksessamme, en minä voi käyttää samoissa tiloissa nököttävää polttovärkkiä. Siksipä odotan, että poikien työpäivä päättyy ja kuulapuhaltelija poistuu, jonka jälkeen säntään itse rakkaan polttovekottimeni kimppuun ja ryhdyn sylkemään lieskaa kivireppanan niskaan.

Mikäpä siinä, mukavaahan tuolla on viettää iltoja. Alkukesän illat ovat erityisen kauniita, kun kirottu aurinko malttaa poistua suhteellisen hyvissä ajoin korventamasta kivimiesraukan likaista niskaa. Viime viikon ainoa onnistunut tilaus, se omalla ajalla tehty projekti, olikin oikein miellyttävä valmistettava, koska homma oli suurelta osin sitä, että istuin hallin nurkalla ja naputtelin kanttiraudalla sellaisia nättejä mustia pökäleitä, jotka menivät naapurintytön (joka ei siis asu naapurissani, paradoksaalista kyllä...) takapihaa koristamaan. Ilma viileni illan edetessä, linnut pitivät konserttiaan, sahojen laulu kuului sadan metrin päästä ja kaikki oli tavattoman rauhallista. Kultaakin kalliimpia hetkiä.

Niin, mainitsin jo vipeltäjät. Työleiri on tällä hetkellä oikea kansojen sulatusuuni. Sen huomaa siitä, että tänään meinasin ajaa ensin erään kiinalaisen naisen yli lentotukialuksen kokoisella trukilla, ja myöhemmin iltapäivällä eräs japanilainen mieshenkilö oli hilkulla ajaa firmamme omistamalla hurjalla kiinalaisella sähköskootterilla pyöräkuormaajan alle. Kiinalaiset ovat säätämässä pellinvääntelykonetta (sillä tehdään ilmeisesti kaarihalleja...) ja japanilaiset asentavat uutta vaijerisahaa. Onneksi olen niin kiireinen omissa töissäni, etten ole joutunut puhumaan tankeroenglantiani kenenkään kanssa kuukausiin. Jaa, nyt valehtelin! Juurihan minä jouduin eilen iltamyöhällä ottamaan kuvan Juhani the Myyntipäälliköstä ja eräästä kiinalaisesta herrasmiehestä (joka ei liittynyt peltihärveliin) ja siinä yhteydessä mongersin muutaman sanan lontoota. Hittolainen! Olen ollut kulttuurikylvyssä! Kyllä minun kelpaa!

On minulla siviilielämäkin. Kävinpä peräti Multialla äitiä katsomassa. Fiksuna miehenä ajoin sinne Kiteen kautta, jolloin matkaa tuli viikonlopun aikana yhteensä 1400 kilometriä. Paluumatkalla olin niin komea istuessani siinä ratin takana aurinkolasit päässäni, että pusikossa kytännyt peltinen paparazzi, jota myös peltipoliisiksi kutsutaan, otti minusta valokuvan. Se oli itsetuntoa kohottava hetki! Ajelin Savonlinnan kaupungin laitamilla kohti keskustaa ja yhtäkkiä vain havaitsin varren päässä kököttävästä linnunpönttömäisestä rakennelmasta välähtävän salamavalon. Eilen sitten sain fanipostia eräältä ylikonstaapelilta, joka oli selvittänyt osoitteeni rekisterinumeroni perusteella. Rivien välistä luin, että hän ihaili suunnattomasti tyylikästä olemustani ja sitä, että olin vaivautunut ajamaan Savonlinnan kaltaisessa sievässä pikkukaupungissa äitienpäivänä klo 11:27. Olipa tuo vaivautunut jopa mittaamaan ajonopeuteni, joka oli kuulemma ollut 64km/h. Rajoitus oli sillä kohdalla 60km/h ja velvollisuudentuntoisena ihmisenä arvon ylikonstaapeli oli sisällyttänyt ihailijapostiinsa myös kirjallisen huomautuksen, vaikka olisin toki pärjännyt oikein hyvin ilmankin sellaisia huomionosoituksia...

Nyt pitää kai syödä jotain ja lähteä sitten iltakeikalle työleirille. Iso pyörösaha saa sahauksensa sahattua joskus iltakymmenen jälkeen ja sitä ennen ehdin kääntämään pikkusahan. Lienen kotona taas joskus yhdeltätoista. On tämä vain hienoa!