Työleirin äänimaailmaa on tällä viikolla rikastuttanut vieraileva tähti Italiasta. Uutta, uljasta kuulapuhallusvärkkiä on nimittäin asentamassa eräs pieni ja hivenen hupaisa milanolaismiekkonen, joka puhuu taukoamatta ja jos ei puhu, niin laulaa. Aivan kuin joku olisi tuonut polttokatokseen (jossa siis myös ristipäähakataan ja tulevaisuudessa käytetään kuulapuhallusvärkkiä) matkaradion, joka on säädetty Radio Milanon taajuudelle ja johon on asennettu ne paristot, joiden avulla se eräs pupukin vain jatkaa ja jatkaa ja jatkaa... Miekkosen englanninkielinen sanavarasto on sangen suppea, mutta yritystä ei puutu. Yleensä 80% sanoista tulee italiaksi, 10% englanniksi, 5% sanakirjasta löydettyinä suomenkielisinä sanoina ja loput 5% kuulostavat ranskan- ja espanjankielisiltä kirouksilta. Italialaisissa on sentään se hyvä puoli, että heidän kieltään artikuloidaan hyvin samalla tavalla kuin suomea, joten ne harvat sanakirjasta luntatut suomenkieliset sanat tulevat suorastaan pelottavan suomalaisittain äännettyinä.

Musiikkimaku tuolla italiaanolla on sangen vaihteleva. Jotkut laulunpätkät kuulostavat ooppera-aarioilta, toiset peri-italialaisilta iskelmiltä, joskus seassa on melkein jazzia muistuttavia pätkiä ja viheltelyäkin esiintyy runsaasti. Valitettavasti "Radio Milanon" soittolistalla ei ole raskasta suomenkielistä metallimusiikkia, joka on lähimpänä omaa sydäntäni. Olenkin tässä miettinyt, että ehtisinköhän parin jäljellä olevan päivän aikana opettamaan miekkoselle esimerkiksi Stam1nan kauniita sulosointuja ja iloa tihkuvia lyriikoita. No, ehkei Stam1na ole helpoin tapa tutustua suomalaiseen musiikkiin, mutta onhan ajatuksella mukava leikitellä.

Suomen kevät ei tunnu olevan italialaisille yhtä suloista aikaa kuin meille härmäläisille. Kelit ovat olleet sangen leppeitä jatkuvasta keveästä lumisateesta huolimatta, linnut uskaltautuvat lauleskelemaan läheisistä pöpeliköistä ja räystäältä tippuu vesi, jos sitä sinne heittää. Vielä viikko sitten se vesi olisi jäätynyt sinne räystäälle heti... Mutta onko saapasmaan poika iloinen tästä vuodenajasta? Ei ole! Tuo kiittämätön lurjus! Vähän väliä hän lopettaa työskentelyn, hieroo käsiään, joskus jopa lämmittää niitä butaanilla toimivalla räyheällä liekinheittimellämme, ja kiroaa kylmyyttä. Hieman leppyneempi ilme hiipi sentään miesparan kasvoille, kun kerroin kuinka muutama viikko sitten konttasin siinä samaisessa katoksessa kahdenkymmenenviiden asteen pakkasessa päiväkausia.

Perisuomalaiseen tyyliin olemme tarjonneet Italian ihmemiehelle kansallisherkkujamme ruokatunneilla. Tänään hän söi jo toista päivää putkeen herkullista tonnikalapizzaa, jonka valmistuksesta vastaa vuosien kokemuksella paikallinen pizza- ja kebab-alan yritys, jota pyörittää muutama Kosovosta saapunut albaani. Toisaalta esimerkiksi tuokkosellinen mämmiä saattaisi saada kaverin juoksemaan siltä istumalta paniikissa yli jäätyneen Suomenlahden, poikki Baltian ja halki Keski-Euroopan takaisin rakkaaseen kotimaahan tutun ja turvallisen parmankinkun ääreen. Ehkäpä meidän kannattaisikin kokeilla mämmitemppua vasta silloin kun eräs herra Berlusconi saapuu seuraavan kerran visiitille kauniiseen pikku tasavaltaamme. Mämmin voisi tarjoilla tuollaisesta hienosta astiasta, jollainen löytyy suunnilleen jokaisesta asunnosta:

Toki tuon harjan voi jättää astiasta pois, jolloin tilaa jää enemmän Silvio-herran mämmille.

En suinkaan halua pilkata tuota työleirillä vierailevaa italialaismiekkosta. Hän on mitä miellyttävin tyyppi ja näppärä työssään. Haluan vain pilkata hänen kotimaansa pääministeriä.

Huomenna kuulapuhallusvärkin pitäisi olla jokseenkin valmis ja pääsemme kokeilemaan sitä. Siitä ei hyvä heilu! Kone vaikuttaa nimittäin erittäin monimutkaiselta, äärettömän suurelta ja suunnattoman kalliilta. Kun sen käyttöä opettaa kielitaidoton italialainen ja kun minä todennäköisesti tulen olemaan sen pääasiallinen käyttäjä, on edessämme mielenkiintoiset ajat...