Nyt se työleirin uusi kuularuisku sitten toimii. Italialaisasentaja sai sen valmiiksi puoli päivää odotettua nopeammin. Kammottavasta koostaan ja jumalattomasta metelistä huolimatta laitos on sangen yksinkertainen käyttää. Nopeasti laskettuna siinä on 10-12 sähkömoottoria, kamalasti putkia ja letkuja, hirveästi luukkuja ja tirkistysreikiä, miljoonia pieniä kuulia ja hassu hissisysteemi, joka nostaa käytetyt kuulat takaisin neljän metrin korkeuteen, josta helvetilliset turbiinit sylkevät ne taas viattomien kiviparkojen päälle. No, ehkäpä minun on helpompi selittää koneen ulkomuoto valokuvan avulla:

Mittakaavan hahmottamisessa auttanee se, että koneen edessä seisoskeleva mies on suunnilleen 190-senttinen ja vasemmassa reunassa koneen takana näkyvä iso pyörösahan terä on halkaisijaltaan kolme metriä. Koneen todellinen koko hahmottuu vasta kun sen vieressä seisoo haavi auki. Isolta se näyttää kyllä silloinkin, kun sitä katselee haavi kiinni...

Hupaisaa tässä touhussa on se, että aloittaessani työt tuossa paikassa vajaat yhdeksän vuotta sitten, pintakäsittelimme kiveä lähinnä polttamalla tai ristipäähakkaamalla. Silloin käytössä oli sellainen parin kilon painoinen liekinheitin tai parikymmenkiloinen ristipäähakkuri ja käsiteltävät kivet painoivat 500-2000 kiloa kappale. Sitten hankimme poltto- ja ristipäähakkausvärkin, jolla pystymme käsittelemään suunnilleen yhtä isoja pökäleitä, mutta kone painaa muutaman tonnin, on korkeimmalta kohdaltaan 2½ metriä korkea ja kokonaisuudessaan yhdeksisen metriä pitkä. Nyt sitten putiikkiin tuli melkein viisi metriä korkea, yli kymmenen metriä pitkä ja toistakymmentä tonnia painava hirviö, jolla saadaan aikaan hieman ristipäähakkausta muistuttavaa jälkeä, jolla ei pysty lainkaan polttamaan ja jolla käsitellään pääasiassa 20-80 kiloa painavia kiviä! Mitä seuraavaksi? Ryhdymmekö rouskuttamaan parikiloisia noppakiviä lentotukialuksen kokoisella giljotiinilla? Kaiken huipuksi kehtaamme vielä olla tyytyväisiä koneen suorituskykyyn.

No, ihan täysiä pisteitä tuo härveli ei saa. Se ei nimittäin pidä yhtään Suomen raikkaista kevätaamuista. Pienen kohmettumisen takia yksi turbiineista ei lähtenyt pyörimään. Turbiineista? En olisi uskonut, että joskus käytän "turbiini"-sanaa omassa työssäni. Kyllä tuollaisesta touhusta on perinteinen kivenjalostus kaukana. Mutta pirun nättiä jälkeä tuo värkki kuitenkin tekee ja kunhan saamme koneen viereen ne Führerin lupaamat keventimet, tulee hommasta perin mukavaa. Edellyttäen, että tuo maailmanlopun masiina toimii!

Kuularuiskun asennus sahausten ohessa aiheutti sen, että tällä viikolla jokainen työpäivä venähti ylitöiden puolelle. Minullehan se vain sopii, koska en ole koskaan ollut säännöllisten työaikojen ystävä. Tässä vaiheessa paljastui jälleen, että minulle on todella paljon hyötyä siitä etten kuulu liittoon. Rakennusliitolla, johon minun teoriassa pitäisi kuulua, on nimittäin päällä ylityökielto ja minunkin olisi muka pitänyt lähteä joka ilta tasan puoli neljältä kotiin ja jättää työleiri oman onnensa nojaan. Kävin ihan piruuttani Rakennusliiton sivuilla lukemassa tuosta ylityökiellosta ja siellä oltiin seitsemännessä taivaassa, kun oli saatu työmaat hiljennettyä. Melkein tuntui siltä, että liiton tavoitteena on vain hiljentää työmaat eikä suinkaan puuttua esimerkiksi työnantajien hämärähommiin joissakin ulkomaalaisten halpatyömiesten ja ties millaisen enemmän tai vähemmän pimeän työvoiman käyttöön liittyvissä jutuissa. Meillä ei ole moisia ongelmia ollut, ulkomaalainenkin työvoima on saanut oikeaa palkkaa ja siitä on maksettu verot sun muut maksut, joten minulla ei ole mitään syytä aiheuttaa Führerille ongelmia kieltäytymällä ylitöistä. Minun työehtosopimukseni on neuvoteltu kahden kesken Führerin kanssa eikä sen sisältö kuulu kenellekään muulle kuin minulle ja hänelle. Ja tietysti Suomen valtiolle esimerkiksi verotukseen ja muihin maksuihin liittyviltä osilta. Jonkun mielestä saatan olla epäsolidaarinen sika, kun en osallistu yhteisiin talkoisiin suomalaisen työväestön olojen parantamiseksi, mutta mitä hyötyä suomalaiselle työväestölle muka olisi siitä, että minä ajaisin hyvän työnantajan ongelmiin ryhtymällä työtaistelumanöövereihin? Hetkauttaako se mitenkään niitä huonoja työnantajia? Ei. Pikemminkin se hyödyttää muita ympäristökiven tuottajia, esimerkiksi sitä kusipäätä, joka Iitissä piti laumaa kiinalaisia orjatyövoimanaan tässä muutamia vuosia takaperin. En tarkoita, että meidän kilpailijamme olisivat huonoja työnantajia, mutta meidän putiikillemme tulevat ongelmat hyödyttäisivät hyvien työnantajien lisäksi myös niitä huonoja, joita aivan varmasti löytyy joukosta. Eihän yhden miehen lakkoilu kaataisi firmaa, mutta ei siitä hyötyäkään olisi. Ei kenellekään.

Kun en kuulu liittoon, ei minua voi kukaan määrätä pysyttelemään pois työleiriltä. Führer on osoittanut kuluneiden vuosien aikana olevansa paras mahdollinen työnantaja minunlaiselleni hieman hullulle, erittäin motivoituneelle ja sairaalloisen velvollisuudentuntoiselle hiipparille. Työleiri ei ole minulle pelkkä rahanlähde, vaan se on ainakin tässä elämäntilanteessa koko elämäni keskipiste. Minulla ei ole perhettä ja äärimmäisen surkeasti epäonnistunut lyhytaikainen tutustumismatkani parisuhdepelleilyn etovan vaaleanpunaiseen helvettiin todisti sen, ettei minun kannata moisesta edes haaveilla. Minulla ei myöskään ole mitään sellaista harrastusta, jonka parissa kuluttaisin tuntikausia viikossa. Ystäviä löytyy jokunen, mutta epäsosiaalisena luonteena pidän heihinkin yhteyttä vain harvakseltaan. Minulla on vain työ, josta pidän todella paljon, josta olen suunnattoman ylpeä ja joka on auttanut minua pääsemään yli masennuksista, vitutuksista ja yhdestä jonninjoutavasta rakastumisesta. Välillä pääsen sahaamaan todella haasteellisia käikäleitä, joiden valmistuminen tuottaa suurta mielihyvää, ja isot tilaukset puolestaan tarjoavat turvallista rutiinia. Työleiri sijaitsee syrjäisellä paikalla luonnon helmassa, joten siellä pääsee (työajan ulkopuolella) halutessaan nauttimaan myös rauhasta ja yksinäisyydestä. Kaiken lisäksi saan sieltä rahaa joka kuukausi!

Jonkun mielestä suhtautumiseni työleiriin muistuttaa varmasti pakkomiellettä. Minulle se ei ole sitä. En minä ajattele sitä taukoamatta eivätkä kaikki unenikaan koske työntekoa. Mutta tällä hetkellä se esittää elämässäni keskeisintä roolia eikä siinä ole minusta mitään pahaa. Siksi tämä blogikin sisältää näin paljon työtä. Joskushan tuo tietysti loppuu tavalla tai toisella. Melkeinpä toivon, että se loppuu viimeisenä työpäivänäni ennen eläkkeelle jäämistä kymmenen tonnin painoisen kivenmurikan alle. Tulisin eläkkeellä takuulla hulluksi. Tai juopoksi. Tai erehtyisin menemään naimisiin. Tai jotain muuta yhtä kamalaa.

Nyt pitäisi kai ajella tuolla kirotulla kuntopyörällä tunnin lenkki. Vihaan tuota laitetta!