Seuraava teksti saattaa vaikuttaa hieman kyyniseltä. Olen kuitenkin nähnyt niin monta vaaleanpunaista mainosta kuluvan ystävänpäiväviikonlopun aikana, että minun on ihan pakko kirjoittaa tämä:

Huomenna on siis ystävänpäivä ja joka tuutissa höpötetään rakkaudesta. Tietysti jokaisen pyhä velvollisuus on ostaa läheiselleen jokin ällöttävä pehmolelu tai kukkia tai jotain muuta totaalisen turhaa. Mutta miksi? Huomenna on siis ystävänpäivä. YSTÄVÄNpäivä. Miksi sotketaan pariutuminen ja ystävyys keskenään? Onko tuo kirottu Valentinuksen päivä alunperin ollut rakkaus-nimiseen tautiin sairastuneiden lässytyspäivä, jota on jostain syystä alettu kutsua ystävänpäiväksi? Oli mitä oli, joka tapauksessa nykyään touhu on hyvin ristiriitaista. Kaikki mainoksia suoltavat kakkamediat hokevat, että minun pitäisi ostaa ystävälleni kukkia, suklaata, koruja tai jotain muuta yhtä oksettavaa. Minullahan on herran tähden useampiakin ystäviä, mutta ei yhtäkään tyttöystävää/kihlattua/puolisoa! Mitä luulette, mahtaako esimerkiksi Pohjois-Karjalassa asusteleva raavas ja hetero kivimiesystäväni ilahtua, jos kampaan partani ja sipsuttelen hänen ovelleen ruusupuska känsäisessä kourassani? Tai olisiko Keski-Suomen korpiseuduilla majaileva lapsuudenystäväni, sangen ruma ja varsin hetero hänkin, iloisesti yllättynyt jos ilmestyisin hänen asunnolleen suklaarasia toisessa ja Tuulen viemää-roskaleffa toisessa kädessäni ja ehdottaisin hempeää illanviettoa? Entäpä naispuoliset ystäväni? Ilahtuisivatko he moisista läheisyydenosoituksista? Ja vaikka ilahtuisivatkin, mitä mahtaisivat heidän puolisonsa/kihlattunsa/poikaystävänsä tuumata?

Ei, kyllä minä jätän koko ystävänpäiväpelleilyn sikseen. Koko touhu pyörii aivan liikaa pariutumisen ympärillä.

Rakkaus on se taikasana. Siitä penteleestä puhutaan koko ajan. Se on muka niin ihanaa ja se voittaa kaikki esteet ja herättää vaikka kuolleista. Ja paskat! Noilla saduilla tarkoitetaan nimenomaan sitä rakkauden muotoa, jossa ei ole mitään kaunista. Rakkauttahan on oikeastaan neljää eri sorttia. Lähimmäisenrakkaus ajaa meitä pelastamaan tuntemattomia ihmisiä ikävistä tilanteista oman henkemme uhalla. Ystäviä rakastetaan ja heidän puolestaan ollaan valmiita ottamaan kivuliaitakin iskuja, mutta heille ei tarvitse ostella typeriä lahjoja tunteiden todisteiksi. Sukulaisia, erityisesti omaa perhettä, rakastetaan ja heitä halutaan suojella. Nämä kolme rakkauden muotoa ovat terveitä ja kauniita, ne saavat ihmisistä esiin hienoimpia piirteitä ja ne ovat oikeasti hyödyllisiä kaikille osapuolille. Mutta sitten on tämä neljäs muoto. Pariutumiseen liittyvä rakkaus. Siinä missä kolme aiemmin mainittua tervettä muotoa ovat ikään kuin hyvänlaatuisia kasvaimia, on tämä neljäs muoto mustaakin mustempi syöpäkasvain. Se ei itsessään ole tunne, vaan pikemminkin loinen, joka asettuu ihmisen aivojen tunnekeskukseen. Sieltä käsin se herättää lukemattomia tunteita ja tuntemuksia, joista 95% on negatiivisia. Sairauden alkuvaiheessa tunnetaan ehkä kiintymystä ja lämpöä, mutta hyvin nopeasti niiden tilalle tulevat himo, omistamisenhalu, pettymys, mustasukkaisuus, katkeruus, viha ja lukemattomat muut tunteet, jotka saavat tavalliset, ennen täysin terveet ihmiset tekemään toinen toistaan inhottavampia tekoja.

Rakkaus on lähes aina yksipuolista. Toinen osapuoli rakastuu eikä toinen yleensä huomaa mitään. Rakastuneella, suomeksi sanottuna sairastuneella, on tässä vaiheessa kaksi vaihtoehtoa: hän voi pysyä hiljaa ja antaa aivoihinsa asettuneen loisen kuolla tunnemyrskyjen puutteeseen, tai sitten hän voi tehdä kohtalokkaan virheen ja puhua kohteelle tunteistaan. Jos kohde saa tietää sairastuneen tunteista, hänellä on useampiakin toimintamalleja. Lempein tapa on sanoa sairastuneelle välittömästi totuus, siis se, että sairastunut on tunteidensa kanssa yksin eikä mistään parisuhteesta kannata haaveillakaan. Tällöin sairastuneen tervehtymisprosessi alkaa välittömästi ja suurilta menetyksiltä vältytään. Usein kohde kuitenkin käyttää tilannetta hyväkseen ja valehtelee, että hänellä on samanlaisia tunteita kuin sairastuneellakin. Kohde saattaa esimerkiksi havitella taloudellista hyötyä tai sitten hän haluaa vain toteuttaa sadistisia fantasioitaan ja katsella sairastuneen kiemurtelua. Puhtaasti yksipuolisessa rakkaudessa on aina vähintään yksi kärsijä, mutta usein molemmat osapuolet kokevat enemmän tai vähemmän tuskallisia hetkiä. Pahimpia ovat ne tapaukset, joissa rakkauden kohde antaa tilanteen kehittyä vakavaksi parisuhteeksi asti ennen kuin paljastaa karun totuuden. Tällöin kärsijöiksi joutuvat usein myös pariskunnan yhteiset lapset.

Joskus molemmat osapuolet sairastuvat rakkauteen samanaikaisesti. Tällöin suhteen alku on usein hyvinkin ruusuinen, ennen kuin todellisuus tunkee likaiset näppinsä peliin. Varsin nopeasti toinen osapuoli tajuaa sairastuneensa lievemmin kuin toinen, mahdollisesti jopa parantuneensa tyystin koko taudista, ja hän luonnollisesti pyrkii suhteesta eroon. Näissä tapauksissa särkyy aina vähintään yksi sydän. Jos sairaudesta parantunut osapuoli on empaattinen, hän kärsii erosta yhtä paljon kuin sekin, joka vielä rimpuilee sairauden kourissa.

Sairaudeksi luokiteltavaa rakkautta esiintyy miljoonissa eri muodoissa. Yhteistä kaikille variaatioille on se, että aina vähintään toinen kärsii. Joskus on havaittu sellaisiakin tapauksia, että molemmat osapuolet ovat pysyneet vuodesta toiseen yhtä sairaina eikä komplikaatioita ole esiintynyt. Tällaisia harvinaisia tapauksia, joita itsekin olen pari kertaa nähnyt, kutsutaan nimellä "onnellinen rakkaus". En suosittele kenellekään kyseisen olotilan tarkoituksellista etsimistä, koska sellaisen saavuttaminen on äärimmäisen harvinaista ja riski joutua tyypillisempään rakkaussuhteeseen on aivan liian suuri. Mutta onnittelen lämpimästi niitä, joille moinen onni onnettomuudessa on sattunut kohdalle. Onnettomuushan rakkaus on aina, mutta joskus se saattaa olla ihan kiva sellainen.

Minä en enää tässä iässä elättele toiveita tuollaiseen kivaan onnettomuuteen joutumisesta. Todennäköisyys on aivan liian pieni. Toisaalta se yleisempi muoto, onneton rakkaus, vaanii melkein jokaisen kiven ja puun takana. Jos siis huomaatte minussa pienimpiäkään merkkejä siitä, että olisin sairastumassa rakkaus-nimiseen tautiin, herättäkää minut napakalla iskulla takaraivoon esimerkiksi kirveenhamaraa käyttäen ja näyttäkää minulle sen jälkeen tämä teksti! Kiitos!