Kuten aiemmassa päivityksessäni kerroinkin, televisio lakkasi näkymästä jossain vaiheessa viime viikolla. En olisi varmaankaan noteerannut koko asiaa, ellei naapuri olisi soittanut ja kysellyt, että näkyykö tuosta olohuoneen nurkassa lymyilevästä taikalaatikosta liikkuvaa kuvaa vai olenko joutunut saman kolttosen uhriksi kuin muutkin taloyhtiön asukkaat. En tiedä millaisesta kolttosesta oli kyse. Olisiko talvi yllättänyt antennin tahi tekninen vika päässyt tuhoamaan jonkin antennin ja asukkaiden televisioiden välimaastossa sijaitsevan teknisen härvelin. Minä en tiedä tekniikasta mitään, en myöskään niistä oudoista aalloista, jotka kantavat liikkuvaa kuvaa ja outoja ääniä televisioalan palveluntuottajien mastoista meidän olohuoneidemme nurkkiin, mutta mitä ilmeisimmin joku asiantuntevampi taho oli käynyt tutustumassa ongelmaan, koska nyt kuva jälleen näkyy. Hihkuisin luonnollisesti riemusta, mikäli asialla olisi minulle jotain merkitystä. Hoksasin nimittäin näiden televisiottomien päivien aikana, että pärjäsin varsin hyvin pelkkien internetistä löytämieni uutisten ja erinäisten virikkeellisten puuhasteluiden varassa. Ja onhan minulla lukemattomia lukemattomia kirjoja, jotka pitäisi lukea pois, jotta ne voisi laittaa hyllyyn pölyyntymään.

Eilen ajattelin kuitenkin katsoa hieman telkkaria. Tuosta nurkassa lymyilevästä laatikosta ei ohjelmaa vielä silloin näkynyt, mutta minäpä olinkin nohevana ja etsin Nelosen nettisivuilta erään Jim-kanavan ohjelman, jonka aioin katsoa viikonloppuna, mutta joka noiden aiemmin mainittujen ongelmien vuoksi jäi näkemättä. Kaikki meni suhteellisen hyvin, kunnes alkoi ohjelman viimeinen neljännes ja juttu meni mielenkiintoisemmaksi. Silloin ohjelma yksinkertaisesti pysähtyi. Painelin kaikkia näppäimiä, joiden arvelin auttavan tilannetta (siis päivitä- ja edellinen-painikkeita, ne ovat ainoat joista jotain ymmärrän...), mutta tuloksetta. Viimein luovuin yrityksistäni ja päätin vilkaista vielä kerran päivän uutistarjonnan ja marista kovaa kohtaloani Facebookissa. Silloin kammottava totuus paljastui! Jumissa ei ollutkaan Nelosen nettitelkkari, vaan koko kirottu selain! Uljas Mozilla Firefoxini oli pettänyt minut mitä tylyimmällä tavalla. Jostain syystä jumissa tuntuivat olevan myös muut selaimet ja tämä varsin huikealla suorituskyvyllä varustettu nettiliittymänikin. On se kumma, kuinka ihmisestä tulee nettiriippuvainen vasta sillä hetkellä, kun häneltä riistetään mahdollisuus päästä nettiin. Onneksi minulla on kuitenkin mokkula ja pääsin sen ja erään todella ankean selaimen avulla Facebookiin marisemaan, että en pääse nettiin...

Kyllähän minä nykyään pärjään ilman nettiä vaikka päiväkausia. Paniikki iskee vain silloin, kun olen parhaillaan touhuamassa jotain (yleensä) typerää nettitouhua ja yhteys katkeaa kesken kaiken. Aivotoimintani ja luovuuteni ovat sen verran hitaanpuoleisia, etten keksi nopealla aikataululla mitään korvaavaa toimintaa, esimerkiksi niiden lukemattomien kirjojen lukemista, vaan istun tietokoneen ääressä kuin tatti paskassa ja hakkaan katatonisessa tilassa päivitä-nappulaa.

Eilen muuten törmäsin suhteellisen asialliselta vaikuttavaan sivustoon ennen tuota kammottavaa putoamistani verkosta. Kyseessä on vaihtokauppaan perustuva systeemi, jonka avulla ihmiset voivat hankkiutua eroon turhasta romustaan ja hankkia tilalle uutta roinaa. Ehkäpä tuo pelastaa edes joitakin esineitä joutumasta kaatopaikalle. Aika hiljaista siellä on vielä tällä hetkellä, mutta onneksi maastamme löytyy umpitylsiä bloggaajia, jotka enemmän kuin mielellään mainostavat tuontapaisia sivuja.

Hurjaa se on poliisinkin arki Töölön slummeissa. Viekkaat tihulaiset hyppivät autojen katoilla ja katoavat kuin tuhka tuuleen jälkiä jättämättä. Vai olisiko viranomaisille soittaneella ilmoittajalla ollut ketunhäntä kainalossa...? Helsingissä taitaa olla lentäviä kettuja, kun katoavat paikalta noin vain eikä edes jälkiä ilmeisesti löydy, vaikka luntakin on enemmän kuin vuosikausiin. No, mieluummin minä olen tekemisissä lentävien kettujen kuin esimerkiksi lentävien lehmien tai lentävien hollantilaisten kanssa. Lehmillä on ikävä taipumus pudotella kulkureittiensä varrelle sellaisia suurehkoja ruskeita miinoja ja hollantilaisten kieli on sen verran rujoa kuultavaa, että tällaisen ujonpuoleisen ja sangen siivon keski-ikäisen miehenretaleen mielenrauha joutuisi koville, mikäli moiset siipiveikot huutelisivat pilvessä hävyttömyyksiä.