Olen ihmemies. Pienellä i-kirjaimella. Katselin nimittäin tuota kohuttua Google Maps-hässäkkää, jossa voi pällistellä katunäkymiä, ja havaitsin olevani kahdessa paikassa samanaikaisesti. Tai en oikeastaan nähnyt itseäni kummassakaan paikassa, mutta autoni ainakin seistä jökötti sekä kotipihassa että työleirin konehallin kupeessa. Ei siis ole kirkossa kuulutettu, että minä olisin ihmemies, mutta autoni ainakin on eittämättä ihmeauto. Olen siitä kovin ylpeä!

Perin uljaita kuviahan nuo ovat. Niiden katselu tosin herätti minussa vahvan mielihalun laittaa Jari the Tuleva Kakkossahuri siivoamaan työleirin laitamat erityisesti niiltä osin, jotka näkyvät tielle. Googlen näyttämien kuvien perusteella olen nimittäin jättänyt ne sangen lohduttomaan kuntoon. Kuvausauto tosin ajeli täällä ilmeisestikin viime keväänä ja alkukesällä, joten olen saattanut saada itsekin siistittyä nurkkia. Syksyllähän raahasin valtavan läjän romua polttopaikalle raivatessani jonkin käsittämättömän intuition ajamana tavallista paremmat lumentyöntöreiät kivilavojen ja raakakivikasojen sekaan. Onneksi kotipiha näytti sentään suorastaan kauniilta, mutta siitä ei suinkaan kannata kiittää minua, vaan noita aktiivisia naisia noissa yläkerran asunnoissa...

Hesarin verkkosivujen mukaan ensimmäinen rikostutkintakin on saatettu alulle Googlen kuvien takia. Joku epäonninen miesparka oli intoutunut hiippailemaan pihallaan paljastavissa vetimissä juuri kun kamera viuhahti ohitse. Onko tuo nyt sitten niin kamalaa, ellei miekkonen sattunut esimerkiksi ottamaan aurinkoa vaimonsa bikineissä tai tekemään jotain muuta noloksi tulkittavaa? Toisaalta kuva oli otettu aidan ylitse ja aita on saatettu rakentaa nimenomaan näköesteeksi. Sellaisen aidan ylitse kurkkiminen on kai samantasoinen rikos kuin makuuhuoneen ikkunasta tirkisteleminenkin, eli Googlen kamerahenkilöllä pitäisi olla joulutontun lupakirja, mikäli hän haluaisi laillisesti sellaista tehdä. Ehkäpä minä kuitenkin tulisin kuvatuksi mieluummin suhteellisen vähissä vaatteissa mutta täysissä ruumiin- ja hengenvoimissa, kuin esimerkiksi täysissä pukeissa, mutta sammuneena puistonpenkille Lasol-päälärin kanssa. Kaikkein mieluiten tietysti tulisin kuvatuksi työleirillä 300-kiloinen kivi sylissä ja toinen samanlainen hampaissa. Siinä olisi jo äijämeininkiä! Valitettavasti en löytänyt omaa rujoa persoonaani työleiriltä otetuista kuvista, mutta pyöräkuormaajan sijainnin perusteella olin juuri sillä hetkellä polttamassa tai ristipäähakkaamassa kiveä, tai sitten olin rassaamassa rakkaita sahojani.

Kyllä, minä ihan oikeasti kuvittelen, että kaikkia kolmea lukijaani kiinnostaa se, missä olin viime keväänä Googlen kamera-auton ajaessa työleirin ohitse!

Maksoin äsken aikani kuluksi TV-lupamaksun. Sain tuolla melkein kuudenkymmenen euron sijoituksella valtuutuksen katsella tosi-tv:tä ja muuta luokatonta paskaa taas seuraavat kolme kuukautta. Minun pitäisi kai olla innoissani asiasta. Mutta kun en ole. Toki sieltä tulisi nyt olympialaisia viikkotolkulla, mutta kun en aio katsoa niitäkään, koska pian löytäisin itseni tuijottamasta joitakin doping-karkeloita pikkutunneille asti ja työteho kärsisi huomattavasti. Miksi nuo urheilijat muuten edes kantavat kotivaltioidensa kisa-asuja, kun he voisivat ihan avoimesti siirtyä käyttämään edustamiensa laboratorioiden värejä? Se olisi huikeaa mainosta lääkefirmoille ja yleisökin tietäisi paremmin, mistä nykypäivän urheilussa on kyse. Esimerkiksi murtomaahiihdon, jota jostain käsittämättömästä syystä on nykyään pakko kutsua maastohiihdoksi, olympiamatkoille voisi osallistua enintään neljä urheilijaa kustakin "tallista", siis laboratoriosta, ja näitä voitaisiin kyykyttää vielä lisää antamalla autourheilusta tuttuja tallimääräyksiä. "Annikki (nimi muutettu), olet puoli minuuttia Elinin (nimi muutettu) edellä, hidasta vähän jotta hän pääsee ohitsesi, koska Ruotsi on sponsoroinut meitä enemmän kuin Suomi! Saat siitä hyvästä ensi vuodeksi vielä kovemmat mömmöt."

Kuulostaako kyyniseltä? Saattaa kuulostaa, mutta karu totuus on se, ettei urheilun suhteen enää voi olla liian kyyninen...